Uutismyrskyssä

Nyt on enää viikko siihen, kun meidän olisi tarkoitus lähteä Singaporesta. Viimeiset viikot ovat kuluneet opiskellessa tenttejä varten, tosin uutisten lukeminen on sotkenut valmistautumista aika paljon. Maailman mediat ovat suorastaan innostuneet sikainfluenssasta, ja saavat sen kuulostamaan uhalta suoraan tieteiskirjallisuudesta. Uutiset päivittyvät monta kertaa tunnissa, joten olen jäänyt uutissivuihin koukkuun. Vähitellen olen kuitenkin huomannut, kuinka ristiriitaista tietoa suomalaiset mediat tarjoavat. Kritiikki ja vertailu aiempiin uutisiin tuntuu unohtuvat, kun kirjoitetaan kriisistä.

Ennen sikainfluenssan ilmestymistä uutisiin olin jo ehtinyt lukea kahteen tenttiin. Sekä Business Communicationin että Introduction to Politicsin tentit tuntuivat inhimillisiltä. Kommunikointikurssin tentti oli suorastaan mielenkiintoinen, sillä siinä piti kirjoittaa abstrakti tutkimuksesta, jossa selvitettiin vanhempien singaporelaisten ongelmia nykyisessä talouskriisissä. Paikallisille opiskelijoille tiivistelmän kirjoittaminen oli varmaankin suoraviivaisempaa kuin minulle, sillä tuosta tutkimuksesta selvisi taas uusia puolia tästä yhteiskunnasta. Valtaosa yli 55-vuotiaista singaporelaisista etsii edelleen töitä voidakseen rahoittaa asumisensa ja elämisensä, ja jopa 80-vuotiaat joutuvat käymään töissä. Vain pari prosenttia vanhemmista ihmisistä saa eläkettä, joitakin tosin tukevat omat lapset. Tuossa tentissä käymisen jälkeen ymmärsin, että monet yliopistolla muutama sata euroa kuussa tienaavista siivoojista saattavatkin olla paljon vanhempia kuin miltä näyttävät.

Singaporen viimeiset viikot kuulostavat vähän ankeilta, mutta olemme välillä yrittäneet paeta tenttejä ja uutisia ulkomaailmaan. Viikko sitten, kun sääennusteet eivät pitkästä aikaa luvanneet päivälle ukkoskuuroja, lähdimme Tonin ja Alexin kanssa kiertämään MacRitchien tekojärveä. Neljän tunnin kävely 34 asteen lämpötilassa oli raskasta, mutta hiljaisuus ja kostea sademetsä tekivät silti hyvää.










Näin vihreää voi olla myös keskellä Singaporea.

Toisena päivänä kävimme katsomassa erilaista nähtävyyttä, NeWater-laitosta. NeWater on yksi harvoista asioista, joita Singapore minun silmissäni tekee ympäristön kannalta oikein. Tällä hetkellä Singaporessa on neljä NeWater-laitosta, joissa puhdistetaan normaalisti käsitellystä jätevedestä juomakelpoista vettä. Tätä vettä käytetään lähinnä teollisuudessa, mutta sitä sekoitetaan myös juomaveteen, ja se muodostaa siitä tällä hetkellä noin kaksi prosenttia. Suunnitelmissa on nostaa tätä osuutta huomattavasti, esittelylaitosta näyttänyt oppaamme väitti tavoitteena olevan 30 prosenttia.













Toni ihmettelemässä suodattimia esittelylaitoksella.

NeWaterissa ei käytetä kovin erikoista tekniikkaa. Sen vaiheet ovat mikrosuodatus, käänteisosmoosi sekä ultraviolettipuhdistus. Erityisen NeWaterista tekee se, että kaikki siitä tuleva vesi on kierrätettyä entistä jätevettä. Puhdistuksen vuoksi kaikki mineraalit vedestä katoavat, ja siihen lisätään ainoastaan natriumia pH:n neutraloimiseksi. Mineraalitonta entistä jätevettä eivät kaikki suostu ilman valituksia juomaan, mutta veden kierrättäminen on Singaporelle koko ajan tärkeämpää. Perinteisesti noin puolet maan juomavedestä on ostettu Malesiasta, mutta toinen kahdesta voimassaolevasta vesisopimuksesta päättyy kahden vuoden päästä. Singaporella on siis kiire hankkia vettä jostain muualta, sillä maan oma sadevedenkeräys ei riitä. NeWater-laitoksia ollaankin rakentamassa lisää lähivuosina.













Epäilyistä huolimatta NeWater maistui lähes normaalilta vedeltä, tosin ehkä hieman puhtaammalta. Annoin kuitenkin poikien maistaa sitä ensin.

Jätevedestä tuli kova nälkä, joten suuntasimme seuraavaksi keskustaan pieneen dumplings-ravintolaan. Olin löytänyt sen aikaisemmin äidin kanssa, ja halusin jakaa pienet taikinapallot muidenkin kanssa. Söimme lopulta kuusi annosta kolmen hengen kesken.










Vaihtoajan loppumisen lähestyessä päätimme kerrankin käyttäytyä kuten muut vaihtarit ja mennä keskiviikkoiltana klubille. Kuljimme kuuluisalle Zouk-klubille Singaporen yöelämän keskuksen, Clarke Quayn kautta. Paikallista nuorisoa oli paljon liikkellä, koska parissa yliopistossa olivat kokeet juuri loppuneet.










Zoukia on jossain sanottu Kaakkois-Aasian kuuluisimmaksi klubiksi. Vaikka se ei kovin erikoiselta paikalta vaikuttanutkaan, niin kyllä sen ainakin Hervannan baareista erotti. Musiikki oli klubin päätilassa suositun Mambo Jambo -retroiltaman takia parempaa kuin Singaporessa yleensä, ja ihmisiäkin oli sen mukaisesti. Me viihdyimme enemmän hiljaisemmalla Velvet Underground -puolella. Siellä oli jopa tarjoilijoita ottamassa tilauksia vastaan, vaikka emme tilanneetkaan sitä kovasti mainostettua 70 euron shampanjapulloa.

Minulla olisi vielä kaksi vaikeaa tekniikan tenttiä edessä, sitten alkaa kesäloma. Influenssatilanteesta riippuen en ole ihan varma vielä missä lomani vietän, mutta Suomessa olen kuitenkin viimeistään kuuden viikon kuluttua. Odotan jo malttamattomana ihanan viileää suomalaista kesää.