tiistai 30. joulukuuta 2008

Lisää kaupunkia

Eilen harrastettiin sekä paikallista singaporelaisuutta että turismia räikeimmillään. Aamupäivällä käveleskeltiin ympäri Little Indiaa ja tehtiin ostoksia suuressa kauppakeskuksessa. Mukaan tarttui muunmuassa Tiger balm oilia, jota testasin illalla kipeisiin hartioihin. Janojuomaksi ostimme vastapuristettua appelsiinimehua, sillä tuoreet mehut ovat täällä suosittuja. Ne ovatkin hyviä tässä kuumuudessa, sillä pelkästä veden juomisesta tulee heikko olo eivätkä limonadit houkuta.

Kuumuus ei kuitenkaan ole ollut niin pahaa, mitä etukäteen pelkäsin. Vaikka singaporelaiset kuulemma välttelevät ulkona kävelemisestä viimeiseen saakka, olemme jaksaneet kävellä kilometrikaupalla joka päivä. Eilen iltapäivällä ajoimme metrolla keskelle kaupungin kenties kuuluisinta aluetta, missä kuvasimme pilvenpiirtäjiä. Metromatkalla rikoimme ainakin tietääksemme ensimmäisen kerran lakia, sillä joimme vesipulloistamme metroasemalle. Vieressä oli kyltti, joka kieltää sen. (Sakko 500 S$, noin 250 €.)










Turistin virheitä.

Pakollisen Rafflesin patsaan kuvaamisen jälkeen jatkoimme matkaamme Raffles-hotellille. Matkalla Toni rikkoi jo toisen kerran lakia ylittäessään tien kohdassa, missä ei ole suojatietä.













Emme pistäytyneet sisälle Rafflesiin, vaan Singapore slingin juominen saa odottaa sitä hetkeä, kun olemme hieman fiksummin pukeutuneita. Menimme sen sijaan hinnastoltaan paremmin sopivaan Food courtiin syömään. Food courtit ja Hawker centret ovat ruokapaikkoja, missä on pieniä tiskejä myymässä erilaisia ruokia. Pöytiä on tiskien lähistöllä ja syömään mennään sinne, missä sattuu paikka vapautumaan. Ruoka oli eilisessä Food Junctionissa (Bugit-metroaseman vieressä) halpaa ja hyvää, muttei sentään kuvan arvoista.

Koska aurinko alkoi laskea ruokailumme aikana, päätimme kävellä mutkan kautta hostellille. Näin lähellä päiväntasaajaa pimeä tulee pian, mutta ehdin silti ottaa Sultan Mosquesta kuvan tummansinistä taivasta vasten. Löysimme moskeijan seuraamalla laulua, joka lienee kuulunut yhdestä sen torneista.













Moskeija sijaitsee Arab Quarterissa, mikä on pieni omanlaisensa alue lähellä Little Indiaa. Kovin aidon arabialainen tunnelma ei kaupunginosassa kuitenkaan ollut, sillä katuja reunustivat pienet turistikaupat ja ravintolat.

Tänään tiistaina kävimme Nanyang University of Technologyn kampuksella, joka on Tonin opiskelupaikka. Tonin piti hoitaa kampuksella muutamia asioita, mutta reissuun meni oikeastaan koko päivä. Kahden metron ja yhden bussin matka keskustan Little Indiasta länsi-Singaporeen kesti puolitoista tuntia. Nanyangin kampus on mäkinen ja täynnä kasvillisuutta, mutta myös hyvin suuri pinta-alaltaan. Sitä kiertävät bussit, sillä luennoille olisi muuten toivotonta ehtiä.










Ympäristöä hoidetaan täällä huolella.

Paluumatkalla pysähdyimme puolivälissä metromatkaa ja kävimme etsimässä paikan, johon minun on tarkoitus ensi viikolla muuttaa. Yliopistoni on National University of Singapore, mutta en saanut asuntoa kampukselta. Asuinpaikkani ympäristö vaikutti kuitenkin mukavalta ja mielenkiintoiselta, sillä siellä asuu paljon "tavallisia" singaporelaisia. Vieressä on niin parikymmenkerroksisia kerrostaloja kuin myös vanhoja ränsistyneitä rivitaloja. Oma asuinkompleksini näytti uudelta, mutta pääsen näkemään sen paremmin vasta maanantaina. Hauskinta asuinpaikassa oli ruokakojujen tori ihan vieressä, olipa joukossa pari leipomoakin.

Tänään lämpötila tuntui paljon pahemmalta kuin aiemmin, ja nestehukka alkoi jo hieman vaivata. Ostimme kuitenkin eräästä ruokapaikasta ananasmehua, joka tarjoiltiin meille pusseissa. Niitä oli yllättävän kätevä kantaa kävellessä, mutta tällä kertaa muistimme juoda ne tyhjiksi ennen metroon siirtymistä.













Illalla etsimme kauan ruokaa Little Indiasta. Hintatietoisiksi tultuamme emme voineet mennä ravintoloihin, joissa ruoka maksaa yli viisi euroa annokselta. Ei myöskään ole hauskaa syödä muiden turistien keskellä, joten lopulta löysimme itsemme Komalas Vilasista, joka on intialaisen kasvisruoan mäkkäri. Söimme siellä Onion Uttappammia, joka on sipulipannukakkua.













Hyvää oli taas, ja huolestuttavasti alan pitää kohta enemmän intialaisesta kuin kiinalaisesta ruoasta. Sen voi ehkä korjata Chinatownissa, mutta tätä ylenpalttista ruoasta puhumista en aio lopettaa :)

sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Saapuminen Little Indiaan

Lentomatka eteni ensin Helsingistä Hongkongiin melko kivuttomasti, vaikka Airbusin viihdejärjestelmä pitikin buutata lennon aluksi. Sain lentokoneessa testata business-luokan ruokia, koska kasvisruokaa ei olisi muuten riittänyt minulle. Hongkongin kentällä päästiin oikean ruoan makuun, siellä söimme siellä reissun ensimmäiset dumplingsit.

Hongkong tuntuu olevan ihan Singaporen vieressä, joten lentomatka sieltä kesti enää kolme ja puoli tuntia. Perillä Singaporessa heitin viimeiset purukumit roskiin uhkarohkean salakuljetusyrityksen jälkeen. Pääsimme kentältä nopeasti pois, sillä molemmat tänään koetut Aasian lentokentät olivat erittäin selkeitä myös väsyneelle turistille.

Olimme varanneet hostellin Little Indiasta jo etukäteen, ja pääsimme sinne helposti shuttle taxilla. Little India on yksi niistä vanhoista Singaporen kaupunginosista, joka on säilyttänyt eri puolilta Aasiaa tulleiden asukkaidensa lähtömaan tunnelman. Kaduilla myydään sareja sekä intialaista ruokaa, ja tuoksukkeiden haju leviää porttikongeihin. Ennen Little Indiaan saapumista Singapore näytti vain aikuisten Disney Landilta, sillä kaikkialla tuntui olevan uusia pilvenpiirtäjiä sekä paljon kirkkaan vihreitä puita.










Hostelliin emme voineet heti jäädä, sillä meidän piti tehdä muutamia tarpeellisia ostoksia. Kävelimme hetken Little Indiaa ympäri ja löysimme niin pyyhkeet, flip flopit kuin nenäliinatkin. Kaikki tuntui niin halvalta, että unohdin tingata! Kovin monia muita turisteja ei meidän lisäksemme kaduilla näkynyt. Intia-kierros päättyi pikaruokapaikkaan, joissa söimme tornit. Tornit olivat luultavasti dosa-leipää, jota dippailimme pariin eri kastikkeeseen. Söimme sen oikeaoppisesti sormin, mutta nälkäisenä saatoin unohtaa, että vain oikeaa kättä kuuluu käyttää syömiseen...













Vielä lopuksi pari sanaa ilmastosta, sillä se on täällä se oudoin asia. Lämpötila pyörii kolmenkymmenen tienoilla, mutta auringon paistaessa lämpötilan pitäisi tuntua yli neljältäkymmeneltä. Onneksi hostellissa on ilmastointi ja suihku käytettävissä.

PS. Tonin blogi löytyy osoitteesta singaporeblogi.info.

perjantai 26. joulukuuta 2008

Check-in completed

Olen suunnitellut koko opiskeluaikani vaihto-opintoja Aasiassa, ja melko kauan tiesin lähteväni Singaporeen. Aika on kuitenkin kulunut nopeasti, sillä lentoon lähtö on jo huomenna. Ensin lennän Hongkongiin haistelemaan kiinalaista ilmaa, sieltä samana päivänä Singaporeen. Lentokoneeseen otan mukaan kiinan taskusanakirjan, jotta voin loistaa määränpäässäni. Záijián!