Pulau Bintan

Keskellä tenttejä ja tentteihin lukua päätimme tehdä vielä yhden matkan Singaporesta käsin. Tavoitteena oli käydä Indonesiassa, mutta vaikka maa kuulostaakin eksoottiselta, pääsi Pulau Bintanille helposti. Bintan käsitetään oikeastaan Singaporen jatkeeksi, sillä se on vain noin 45 kilometrin päässä, singaporelaisten suosikkilomakohde, ja siellä voi maksaa sing-dollareilla. Suorin reitti tuolle lomasaarella johtaa suuren resorttikohteeseen, mutta me halusimme kokea edes vähän jotain indonesialaista. Valitsimme siis kohteen mahdollisimman kaukaa tuosta resortista.

Lauantaiaamuna matkustimme metron ja bussin yhdistelmällä Tanah Merahin terminaaliin, josta pieni laiva lähti kohti Bintanin Tanjung Pinangia, joka on saaren suurin kaupunki. Parin tunnin laivamatkan ja harvinaisen raikkaan ilman jälkeen olimme satamassa, joka oli Singaporen lähtösatamaan verrattuna aika vaatimaton.










Satamassa meitä jo odotti pikkubussi ja kyyti saaren toiselle laidalle. Majoituksemme Nostalgia Yasin Bungalow oli kyllä mainio valinta erinomaisen palvelunsa takia. He huolehtivat kaikesta, ja kaikki maksut menivät samaan laskuun. Tuollaisessa resorttielämässä olisi siis herkästi tuhlannut kovastikin rahojaan, mutta onneksi bungalow-majoituksemme sekä ruoat olivat edullisia. (No, lopussa luottokorttilasku näytti miljoonaa ja seitsemääsataatuhatta, mutta luotto riitti.)

Bintan on rantalomakohde, joten siellä ei oikeastaan voinut muuta kuin rentoutua. Emme siis voineet harrastaa historiaan tai kaoottisiin kaupunkikeskustoihin tutustumista, mitä olemme tehneet muilla matkoillamme. Heti saavuttuamme yritimmekin aloittaa lomailun rauhallisesti.













Näissä maisemissa ei oikein muuta voi.










Asuimme kaksi yötä bungalowissa veden päällä, ja mökistä saattoi hyvin seurata nousu- ja laskuvettä. Meri toi rannalle mielenkiintoisia asioita, sillä toisena aamuna ranta oli sateen jäljiltä täynnä pieniä kotiloita, joiden päällä kävelemistä ei voinut välttää. Lisäksi rannalla kellui muutamia autonrenkaita, ja näimmepä myös suuren pääkallon, jonka päättelimme kuuluvan pelikaanille. Vesi oli kyllä kirkasta, kuten tästä Tonilta lainaamastani kuvasta voi nähdä.










Illalla pääsimme ihailemaan luontoa toisella tavalla, kun auringon laskettua taivaalle ilmestyivät tähdet. Singaporessa ollessani en ollut tajunnut, etten ollut valojen takia nähnyt tähtiä moneen kuukauteen! Tähdet olivat hypnotisoivia, ja tarpeeksi kauan niitä katsottuamme tajusimme kaukaisimpien tähtien muodostavan linnunradan.

Tähtien lisäksi taivaalla oli lyhytaikaisempia valoilmiöitä, sillä tiheästi iskeviä salamoita näkyi monessa suunnassa. Ilmeisesti puhdas ja kirkas taivas sai ne näkymään kauas meren yli, sillä yleensä ukkosen ääntä ei kuulunut. En kyllä ole Singaporessakaan nähnyt niin tiheästi iskeviä salamoita, sillä välillä ne iskivät parin sekunnin välein ja valaisivat koko taivaan siellä asti, missä mekin olimme.

Ihan pelkästään emme pystyneet jättämään Bintanin reissua laiskottelulle, koska auringonotto ei meiltä onnistu. (Olen siis edelleen melko valkoinen, vaikka täällä päiväntasaajan lähistöllä asunkin.) Varasimme toiselle Bintanin päivälle snorklausreissun. Aamulla reissun kohtalo kyllä näytti pahalta, sillä päivä alkoi vesisateessa, eikä näkymä parvekkeeltamme ollut rohkaiseva.













Sade kuitenkin loppui pian, ja pääsimme lähtemään merelle. Ostimme kahdesta snorklausreissuvaihtoehdosta halvemman, vaikka meille väitettiin korallien olevan toisella saarella parempia. Mutta koska emme olleet ikinä kunnolla nähneet koralleja, päättelimme kokevamme jotain uutta joka tapauksessa. Näin pääteltyämme saimme itsellemme myös yksityisreissun kahden paikallisen venekuskin kanssa, jotka myös sukeltelivat ollessamme riutoilla. He veivät meidät riutoille pikavaneellä, josta kiipesimme mereen.










Koralleja oli meren pohjassa monen näköisiä ja värisiä, ja osa niistä oli todella suuria. Korallien seassa uiskenteli melko paljon kaloja, mutta vielä enemmän siellä oli lähes paikallaan kyhjöttäviä merisiilejä. Onnistuimme näkemään myös yhden merivuokon, jonka seassa ui muutama nemo-kala. Ne tunnetaan myös vuokkokaloina, jos ei ole nähnyt yhtä tiettyä animaatiota. Merestä löytyi lisäksi yksi hieman pelottava meduusa, ja veneessä istuessamme näimme jopa lentokaloja. Olin aiemmin lukenut niistä vain kirjoista, mutta nyt näin omin silmin kuinka puolimetrisen lentokalan perässä hyppäsi kaaressa ylös vedestä parvi pikkuisia lentokaloja.

Hämmennyksestä hämääntyneenä en tietenkään ehtinyt saada lentokaloista kuvaa, mutta merestä meillä on muutama kuva. Värit ovat vääristyneitä, mutta tähän kuvaan Toni sai vangittua terävästi yhden kalankin.









Sukeltelun jälkeen loppupäivä kului rentoutuessa ja maitoteetä juodessa. Täällä Kaakkois-Aasiassa maito on paksua, makeaa ja tulee säilyketölkistä, joten joudun varmaankin juomaan teetä kermalla kun pääsen takaisin Suomeen.

Seuraavana aamuna oli taas sateista, mikä säästi meidät auringonpolttamilta. Puolen päivän aikaan lähdimme takaisin kohti satamaa Bintanin saaren halki. Räpsin auton ikkunasta valokuvia maisemasta, jossa ei ollut turisteja.










Mopo on täälläkin ehdoton kulkuväline.










Tuulisen laivamatkan jälkeen oli taas kiva palata Singaporeen, kun öljytankkerit toivottivat tervetulleeksi.

Vieras Hongkongista

Viime viikolla pääsin Singapore-lomalle, sillä ystäväni Lotta tuli kylään Hongkongista. Vaikka Lotta hyvin Hongkongiin onkin sopeutunut, on hän silti siellä vain vaihdossa. Pääsimme siis yhdessä vertailemaan Singaporea ja Hongkongia toisiinsa ja tietysti Suomeen.

Tässä vaiheessa vaihto-opiskelua erot kotimaahan alkavat jo erottua ja välillä ne ärsyttävät, vaikkei mistään kulttuurishokista enää olekaan kyse. Totesimme kuitenkin minun edukseni, että hongkongilaiset tönivät ahtaissa metrokäytävissä toisiaan vielä enemmän kuin singaporelaiset.

Pari ensimmäistä vierailupäivää Lotta kiersi Singaporea vaihtarikaverinsa kanssa, kun itse kävin luennoilla. Paljon he ehtivätkin kahdessa päivässä kokea, koska kävely tropiikin kuumuudessa ei heitä hidastanut. Lotan blogista varmaankin löytyy pian todisteita siitä, kuinka Singaporen keskustan voi tehokkaasti nähdä jalan yhdessä päivässä.

Itse pääsin lomailun makuun perjantaina, ja lähdimme metro-bussi-laiva -yhdistelmällä Pulau Ubinin saarelle. Olin käynyt siellä ennenkin, mutta tällä kertaa koin uusia asioita. Valokuvia en niistä kuitenkaan saanut, sillä kamerani ei suostunut toimimaan Malesiasta ostetuilla paristoilla. Se on omaksunut ilmeisesti singaporelaisia tapoja.

Lotalla onneksi on valokuvatodisteita siitä, mihin Ubinilla törmäsimme. Vuokrasimme sieltä tälläkin kertaa maastopyörät, joilla kiertelimme kuutisen tuntia saarta. Koska oli perjantai, ei saarella ollut juurikaan muita ihmisiä, joten saaren eläimet uskalsivat tulla esille. Kiertäessämme rannan mangrovesuistoa luimme opastaulusta, että saarella voi nähdä villisikoja. Hieman säikähdimme, mutta onneksi niiden sanottiin tulevan esiin vasta iltahämärässä. No, kuitenkin muutaman sadan metrin päässä näimme ensimmäisen villisian tonkimassa maata. Hassua nähdä Singaporessa villieläimiä, joihin en ole törmännyt Suomessakaan.

Tuo villisika oli ihan rauhallinen, samoin seuraava, jonka näimme vähän matkan päässä. Onneksi kuitenkin kolmannen kohtaamisen kohdalla olimme jo pyörien selässä, sillä tuo villisika ei kuulostanut niin suloiselta. Olimme pyöräilemässä mäkeä ylös, kun Lotan hieman epävarman pyörän vaihteet rasahtivat. Heti sen jälkeen viereisestä puskasta kuului hätääntynyt ja kovaääninen röyhtäisy. Lähdimme kovaa vauhtia polkemaan mäkeä ylös emmekä katsoneet taaksemme, oliko villisika lähtenyt meitä karkuun vai meidän peräämme.

Sikojen lisäksi näimme saarella pari merikotkaa, kuningaskalastajan, varaanin sekä tappelevia minirapuja. Luontoelämys oli siis aika kattava, varsinkin, kun siihen päälle lasketaan paikalliset hyttyset. Samanlaisia ne ovat kuin Suomessakin, toisten ihmisten veri kelpaa, toisten ei. Mutta ei hätää, selvisin jo tämän viikon flunssastani, joka oli siis ihan tavallinen vilustuminen.

Seuraavana päivänä menimme Singaporen eläintarhaan katsomaan villien eläinten sijasta vangittuja eläimiä. Suurin osa eläimistä onneksi näytti ihan tyytyväisiltä, jopa jääkarhut. Tämä vapaasti loikkinut pieni kenguru (eli "en ymmärrä", ks. edellinen eläintarhajuttu), oli myöskin vapautuneen oloinen.













Kunnes lapset tajusivat sen loikkivan ulos aitauksestaan.










Harvinaisilla orangeilla oli paljon tilaa kiipeillä, ja yksi niistä teki uhkarohkeita temppuja köysissä meidän iloksemme. Tarkemmin niiden elinympäristöä katsottuamme kuitenkin huomasimme, että niiden kulku oli estetty ohuilla sähköjohdoilla. Näin siis Singapore Zoosta on saatu niin avoimen näköinen.













Puiston paras eläin löytyi lepakkohäkistä, jonka sisälle ihmiset pääsivät. Viime kerralle olimme huomanneet siellä vain suuret lepakot, mutta nyt katsoessani tarkemmin näin pienen hitaasti liikkuvan karvapalleron. Laiskiaisen! Se oli niin pieni ja harmaa, ettei sitä juuri kukaan huomannut. Tuijottelimme sitä hetken ja se katseli meitä yrittäessään samalla kääriytyä kerälle nukkumaan. Nukkuminen ei kuitenkaan onnistunut, sillä ilkeät apinat tulivat häiritsemään sitä. Tässä kuva tilanteesta.













Tarkempia kuvia en laiskiaisesta saanut, sillä emme viitsineet kuvat sitä raukkaa salamavalolla, kuten jotkut muut. Tuollaisissa häkeissä, missä eläimet ja ihmiset ovat samassa tilassa, ovat eläinraukat kyllä suuremmassa vaarassa kuin ihmiset. Eläimet eivät kuitenkaan tule tökkimään meitä ja sokaisemaan silmiämme, vaikka lepakoilla omat lokkimaiset puolustuskeinonsa olikin niiden lentäessä katonrajassa ihmisten yläpuolella.

Luontokohteiden lisäksi keskityimme Lotan kanssa singaporelaisten ruokien maisteluun. Ehdimme kokeilla ainakin laksaa, carrot cakea, hokkien prawn meetä sekä kahdesti intialaista. Onnistuin ilmeisesti tehtävässäni ruokaoppaana, sillä Lotta sanoi singaporelaisen ruoan voittavan hongkongilaisen.

Viimeisenä iltana piti syödä kahta ruokaa samaan aikaan, jotta ehdimme kokeilla kaikkea. Keitto on laksaa ja "pyttipannu" carrot cakea, joka ei oikeasti sisällä porkkanaa.

Malesian Singapore

eli Kuala Lumpur.

Noin ei varmasti Malesian pääkaupunkia saisi kummankaan maan asukkaiden mielestä kutsua, mutta Kuala Lumpur muistutti kovasti Singaporea siellä käydessämme. Kuala Lumpur on Singaporesta vain meluisampi ja likaisempi versio, ja samalla jotenkin aidompi.

Mukavanpuoleinen maisema kaupungista:










Kävimme Kuala Lumpurissa (KL tästä eteenpäin, sillä täällä S'poressa lyhennetään kaikki) Tonin vanhempien kanssa maaliskuun viimeisenä viikonloppuna. Ajoimme sinne parhaalla bussilla mitä löytyi, sillä halusimme maksaa hieman ylimääräistä turvallisuudesta. Lentokoneen business-luokkaa vastaavissa istuimissa kelpasi matkustaa viisi tuntia, kun välipysähdyksiä tehtiin vähän väliä.

Olimme varanneet KL:n China Townista edullisen hotellin booking.comin kautta. Hotellin etsiminen kaatosateessa Pentaling-kadulta, joka on iltaisin täynnä myyntikojuja, oli vaikeaa, koska talojen numerot olivat kätköissä. Lopulta hotelli kuitenkin löytyi ja osoittautui hintaansa nähden erinomaiseksi. Sateen lakattua lähdimme etsimään päivällistä ja kiertelemään vähän lähiseutuja. Chinatownissa pyöriessä löytyi paljon yhtäläisyyksiä Singaporeen: ruokaa saimme food courtista ostoskeskuksen yläkerrasta, ja olut tiuhaan sijaitsevissa 7-11:ssä oli myös KL:ssä kallista. Tosin Singaporen kaduilla tai varsinkaan ostoskeskuksissa ei myydä väärennettyjä tuotteita urheilurepuista elokuviin, joten erojakin löytyi.

Lauantaiaamuna lähdimme paikallisbussilla ulos kaupungista kohti Batu Cavesia. Paikallisbussi löytyi helposti ja kulki luotettavasti, mikä oli positiivinen yllätys Malesian ylänköjen menestyksettömän bussimetsästämisen jälkeen (juttu blogissani aiemmin). Batu Cavesit ovat kalkkikiviluolia, joiden sisään ja ympärille on rakennettu hindutemppeleitä. Luolilla vietetään tammi-helmikuussa suureellisesti Thaipusam-festivaalia, josta kirjoitin aikaisemmin blogissani. Luolille johtavien portaiden edessä seisoo kolme vuotta sitten valmistunut maailman suurin Murugan-patsas.













Noin 270 askelta kiivettyämme saavuimme ylös luolille, joiden sisällä oli huomattavasti Singaporesta tuttua lämpöä viileämpää. Välillä katosta putoili vettä vierailijoiden päälle. Hetken ihmisvilinää katsoessani huomasin, että luolissa käy jopa enemmän hinduja temppeleiden takia kuin turisteja luolien takia.

























Huomasimme pian itse keskittyvämme Batu Cavesilla enemmän johonkin muuhun kuin luoliin, nimittäin luolien perimmäisin paikka kuhisi makakeja. Ne keräsivät ruokaa ympäri luolia, ja monet ihmiset olivat varta vasten tulleet ruokkimaan niitä. Meillä ei ollut ruokaa, joten keskityimme apinoiden ihmettelyyn. Ne pystyivät vaikka mihin: kiipeämään pitkin lähes pystysuoraa kallionseinämää sekä ryöstämään banaaneja ihmisten kädestä. Monikymmenpäisen lauman johtajauros myös onnistui säikäyttämään minut. Se käveli selkäni takaa kohti minua vihaisesti röyhtäisten, ja minun oli pakko astua taaksepäin antaakseni sille tietä. Ilmeisesti ilman makupaloja tulleista turisteista ei pidetty.

Minun kamerallani ei vilkkaista apinoista hyviä kuvia saanut, mutta Tonin blogista niitä löytyy kunhan juttu valmistuu. Tämä yksi yksilö oli kuitenkin tarpeeksi paikallaan myös minun kuvaani varten.













Batu Caves -reissun jälkeen kävimme syömässä kanasta tehtyjä satay-tikkuja, mikä on yksi perinteinen ruoka mitä en Singaporessa ollut vielä syönyt. Lounaan jälkeen lähdimme liikkeelle metrolla, joka Kuala Lumpurissa on LRT (Light Rapid Transfer) Singaporen MRT:n (Mass Rapid Transfer) sijaan. Ajoimme sillä Menara Kuala Lumpurille, joka on maailman viidenneksi korkein tv-torni, 421 metriä. Me kuitenkin pääsimme nousemaan vain 276 metriin katselemaan maisemia ja ukkosta. Myrskystä huolimatta tornista näki kauas.

Kuuluisat Petronas-tornit ukkosessa.













KL:ssä rakennetaan edelleen ahkerasti taantumasti huolimatta, sillä kaikkialla kaupungissa on rakennustyömaita. Tv-tornin vuonna 2000 otetut kuvat, joiden avulla olisi tarkoitus löytää rakennuksia kaupungista helpommin, olivat jo monin paikoin vanhentuneita.










Lähellä Menara KL:ää ovat nuo Petronas-tornit, joille kävelimme seuraavaksi. Joku on väittänyt, ettei KL:ssä voi kävellä, mutta meillä ei ainakaan ollut mitään ongelmia. Liikenne on kyllä vilkasta, mutta liikennevaloja ja ylikulkusiltoja löytyy keskusta-alueelta runsaasti. Suunnistaminenkin on silloin helppoa, kun tähtää maailman korkeimpien rakennusten juurelle. Petronas-tornit ovat maailman korkeimmat kaksoistornit, 452 metriä. Halusimme vain mennä kuvailemaan niitä yövaloissa, mutta paikan päälle saavuttuamme huomasimme saavamme niistä erikoisnäytöksen. Earth Hour oli nimittäin alkamassa vartin päästä.













Earth Hour on maailmanlaajuinen haaste, ja 28.3. oli tavoitteena sammuttaa mahdollisimman paljon valoja tunniksi puoli yhdeksältä illalla. Me keräännyimme satojen muiden ihmisten kanssa Petronas-tornien juurelle odottamaan valojen sammumista. Valojen sammuttua ihmiset hurrasivat. Hurrausta ei kuulu kuvaamaltani videolta, mutta jos videon tärinä ei haittaa, sen voi katsoa täältä.













Seuraavana aamuna meillä ei ollut paljon aikaa ennen bussin lähtemistä, joten lähdimme kävellen Merdeka Squarelle, jossa brittien siirtomaa-aika näkyy parhaiten. Merdeka Squaren suurin nähtävyys on luultavasti maailman korkein lipputanko. Siinä liehui Malesian lippu, joka läheisesti muistuttaa niin monia muita brittien entisten siirtomaiden lippuja, etten ikinä opi muistamaan sitä ulkoa.










Ennen brittien tuloa, vielä 150 vuotta sitten, KL oli vain pikkuinen kylä. Nyt siellä on ainakin 1,2 miljoonaa asukasta, mutta kyllä se vielä suuremmalta näyttää. Kaupunki on kuitenkin lähtenyt liikkeelle pienestä kahden joen risteyksestä, ja siitä sen nimikin tulee. Kuala Lumpur tarkoittaa nimittäin mutaista joensuuta. Tuo risteyspaikka on melko vaatimaton nykyäänkin.













Enempää emme KL:stä ehtineet nähdä, mutta näkemättä taisivat oikeastaan jäädä vain suuret ostoskeskukset. Kovin paljon Kuala Lumpur ei siis Singaporesta eroa, mutta on kaupunki hieman vaatimattomampi. Onhan sillä myös aivan toisen sortin nimi kuin eteläisellä kilpailijallaan, Leijonakaupungilla.