Aotearoa, osa II

Taupo

Matka Wellingtonista Taupoon kulki bussilla upeiden maisemien halki. Ennen lähtöä bongasimme rautatieasemalta taas yhden asian, mikä viittasi brittijuuriin.










Näitä näkyi matkalla paljon, tosin tämä kuva on taukopaikalta. Siellä me urbaanit nuoret pääsimme ihmettelemään kotieläimiä ihan läheltä.













Bussimatka oli hauska, kun kuski kertoi matkalta ohitettavista kohteista. Korkeimmillaan kävimme yli kilometrissä, missä en olisi halunnut bussin pysähtyvän. Tuuli oli nimittäin todella voimakas, ja lämpötila hyvin alhaalla. Yhteen kuuden tunnin Uuden-Seelannin bussimatkaan mahtuu monenlaista maisemaa.










Ohitimme matkalla Ruapehu-vuoren, joka on esiintynyt Mount Doomina Sormuksen Herra -elokuvissa. Se on aktiivinen tulivuori, mutta siellä voi myös lasketella. Veikkaan olosuhteiden olleen 2797 metrissä ja kylmässä Antarktikselta puhaltavassa tuulessa aika haastavat.










Saavuimme iltapäivällä Taupoon, joka sijaitsee Taupo-järven rannalla. Tuo järvi on niin iso, että se voisi nielaista koko Singaporen. Tauposta ei nähnyt järven toista laitaa edes kirkkaalla säällä, ja järven rantaan lyövät aallot olivat kuin meriaaltoja. Taupo-järvi on kaldera, ja se on syntynyt noin 26 500 vuotta sitten suuressa tulivuorenpurkauksessa. Alue on siis tuliperäistä täälläkin, ja erään paikallisen mukaan seuraava suuri purkaus on jo 150 vuotta myöhässä.










Ensimmäisenä Taupo-päivänämme emme ehtineet tehdä ennen pimeän tuloa mitään järkevää, ja tämäkin kaupunki hiljeni täysin auringon laskettua. Onneksi hostellimme keksi meille ohjelmaa, joten kävimme syyssateesta huolimatta pulikoimassa mineraalikylpylän ulkoaltaissa, jotka lämmitetään maalämmöllä. Kylmän kelin, maanantai-illan ja lähestyvän talven ansiosta kylpylä oli melkein tyhjillään. En ymmärrä, miten nämä pohjoissaaren turistikaupungit selviävät talvesta kymmenine lähes tyhjine majataloineen.

Tässä varmasti terveellinen tuoteseloste uimavedestä:










Seuraavana aamuna vuokrasimme maastopyörät ja lähdimme ajamaan kohti Huka Fallseja, Uuden-Seelannin suosituinta luontonähtävyyttä. Matka vesiputouksille kulki jyrkkien maastoreittien kautta, ja minä taluttelin pyörää suuren osan matkasta. Kuntoilusta sekin kävi.

Huka Fallsit ovat osa Waikato-jokea, ja niissä virtaa vettä keskimäärin 160 kuutiota sekunnissa. Päiväsaikaan tuo määrä on vieläkin isompi, sillä virtausta säädellään sähköntarpeen mukaan. Joesta löytyy nimittäin useita vesivoimaloita.













Vesiputouksilta jatkoimme maastomatkaa uusille pyöräreiteille sekä Craters of the Moonille, mikä on geoterminen alue. Jätimme alueen kiertämisen väliin, mutta näimme kentältä nousevat höyrypilvet.

Pyöräreitin loppupätkälle osui vielä pitkä nousu, mutta mäen päältä olikin hyvät maisemat. Tästä kuvasta huomaa, kuinka hieno ruska Uudessa-Seelannissa nyt on. Australiassa kuulimme, että 99 prosenttia sen mantereen alkuperäisistä kasveista on ikivihreitä, joten lähes kaikki siellä lehtensä pudottavat puut ovat tuontitavaraa. En tiedä, onko luku Uudessa-Seelannissa sama. Kieltämättä näyttää kuitenkin vähän oudolta kun palmut seisovat keltapunaisten lehtipuiden vieressä.













Pyöräilimme vielä vähän tuulisen Taupo-järven rannalla, ja näimme siellä parven valkoisia kyyhkyjä. Kyyhkyjen kurinalaisia lentomuodostelemia oudompia olivat kuitenkin varoituskyltit, joita rannalla oli. Jollekin oli ilmeisesti sattunut jätteiden käsittelyssä vahinko, mutta linnuilla ei ollut varaa välittää varoituksista.










Äskeisestä huolimatta Uusi-Seelanti tuntuu yleisesti välittävän melko paljon luonnostaan, sillä täällä on mahdollista kierrättää jätteensä. Lisäksi ainakin Taupossa roskien heittämisestä luontoon saa lähes Singaporen tasoiset sakot: tupakasta 100 dollaria ja ruoasta 200. Lisäksi täällä on todella paljon erilaista ekoturismia. Näistä pienistä asioista huolimatta yletön autoilun suosiminen hieman huonontaa kokonaiskuvaa.

Viimeisenä Taupo-iltana kokkasimme pyöräilystä jumiutuneena itsellemme ruokaa, ja tällä kertaa onnistuimme jo perunamuussin teossa! Suomeen uudelleen sopeutumisen suhteen on siis toivoa. Loppuillan vietimme nettikahvilassa, sillä sen reilu euro tunnilta on täällä edullinen hinta internetistä, ja meillä oli paljon asioita hoidettavana. Omatoimimatkailu vaatii paljon työtunteja.