New York, New York

Lento American Airlinesilla Los Angelesista New Yorkiin kesti reilut viisi tuntia, ja väsyneinä saavuimme New Yorkiin ennen neljää iltapäivällä. Keräilimme voimia jenkkikokoisten muffinsien avulla ja lähdimme sitten lentokentällä kulkevan junan ja metron avulla kohti Manhattania. Ostimme metroon 25 dollarilla viikon lipun, jota tulikin käytettyä ahkerasti. Metro ei ollut kovin täynnä tullessamme lentokentältä, joten mahduimme sinne hyvin rinkkoinemme. Manhattanien kaduilla olikin sitten vaikeampaa taiteilla 30 kilon tavaroiden ja sateenvarjon kanssa, mutta löysimme kuitenkin hyvin tiemme hostellille.

Olimme varanneet huoneet ystäviemme suosituksesta yhdestä New Yorkin YMCA:sta. Päädyimme Vanderbiltin YMCA:hin, joka sijaitsee YK:n päämajan vieressä. Se olikin hyvä valinta, sillä huone maksoi alle 30 euroa per yö per henkilö, kun monissa New Yorkin hostelleissa vastaava on tuplaten kalliimpi. Huoneemme oli toki pieni ja siinä oli kerrossänky. Saimme kuitenkin pyydettyämme vaihdon jääkaapilliseen huoneeseen, jonka jälkeen huone täytti kaikki vaatimukset. Käytävässä olevat vessat ja suihkut olivat koko ajan siistissä kunnossa. Niihin ei myöskään tarvinnut jonottaa sen jälkeen, kun sain siivoojalta naisten vessan oveen kelpaavan koodin. Sitä ennen vessaan pääsy oli ollut vähän vaikeaa. Ensimmäisenä New Yorkin iltana emme jaksaneet tehdä mitään, joten kävimme vain viereisessä supermarketissa. Sieltä löytyi tummaa saksalaista leipää sekä rasvatonta maitoa, luksusta!

Seuraavana aamuna pääsimme myöhään liikkeelle, mutta Manhattanin Midtown olikin silloin lauantaina puolen päivän aikaan jo vauhdissa. Eräällä kadulla oli pitkälle matkalle levittäytyneet markkinat, jolla myytiin turistikrääsää ja ruokaa. Ihan tällaista en odottanut New Yorkin keskustalta.













Seuraavaksi ajoimme metrolla Manhattanin eteläkärjen satamaan tarkoituksena katsastaa heti ensimmäiseksi New Yorkin kuuluisin nähtävyys. Olimme nimittäin reissun kuluessa viisastuneet sen verran että tiesimme, ettei tärkeimpiä juttuja kannata jättää viime tippaan.

Tuolta eteläkärjestä lähtee ilmainen Staten Island Ferry Manhattanin vieressä sijaitsevalle Staten Islandille.










Lautta on aina täynnä turisteja, joista suurin osa ajaa matkan saman tien takaisin. Syy lautassa istumiselle nimittäin on Vapaudenpatsas, jonka näkee tältä lautalta ilmaiseksi. Näkymät New Yorkiin ja lännenpuoleiseen New Jerseyyn ovat myös hyvät.

New Jerseyn puoli.










Manhattan.






















Ja se patsas, jonka kuvista suurin osa on ihan vinossa.













Me teimme samoin kuin kymmenet muut, ja juoksimme Staten Islandin terminaalissa nopeasti takaisin Manhattanille menevään laivaan. Saarella olisi varmasti myös ollut nähtävää, mutta rajallisen ajan takia meidän piti jättää puistot väliin.

Manhattanin puolella kävelimme lyhyen matkaa pohjoiseen ja saavuimme Wall Streetille. New Yorkin yksi hienoimmista puolista on liikkumisen helppous: matkat eivät ole kävellen Manhattanilla kovin pitkiä, mutta toisaalta metrolla pääsee oikeastaan kaikkialle.













Valitsimme ehkä vähän huonon päivän Wall Streetin katseluun, sillä launtaina siellä liikkui vain turisteja. Pörssin edustaa vartioitiin silti.













Tässä oli reissun isoin Yhdysvaltain lippu. Lippuja näkyi yleisesti paljon vähemmän kuin mitä olin ennakkoon odottanut, sillä tietyissä amerikkalaisissa elokuvissa niitä tuntuu olevan jokaisessa kohtauksessa.













Wall Streetiltä ei tarvinnut kovin pitkälle kävellä, kun saapui kuuluisalle rakennustyömaalle. World Trade Centerin jättämää aukkoa kiersi aita, mutta siellä pyöri silti paljon uteliaita.










Jätimme iskuista kertovan pienen museon väliin patriotismin pelossa, mutta saimme tietää jälleenrakennussuunnitelmista aidan kuvien avulla. Tyhjään tilaan ollaan rakentamassa pariakin korkeaa rakennusta, suurta museota sekä joukkoliikenteen keskusta. Työt näyttivät vielä kuitenkin kovin keskeneräisiltä.










Olimme tehokkaita turisteja ensimmäisenä päivänä, ja ajelimme vielä illalla Brooklynin puolelle. Brooklyn on monta kertaa Manhattania suurempi kaupunginosa sen itäpuolella. Emme kuitenkaan kierrelleet siellä sen enempää, vaan suuntasimme heti Brooklyn Bridgelle, joka vie takaisin Manhattanille.













Silta on rakennettu 1800-luvun lopulla, ja vieläkin se kestää kovasti lisääntynyttä liikennettä. Sillalla oli mielenkiintoisia tauluja rakennustöistä, jotka ovat aikanaan olleet insinöörien taidonnäyte ja ainutlaatuisia maailmassa. Sillan torneja esimerkiksi rakennettiin vedenalaisissa ilmakammioissa, jotka tosin aiheuttivat monille rakentajille vaikeita vammoja paineenvaihteluiden takia.













Aurinko oli niin matalalla, ettei New Yorkista saanut kuuluisia profiilikuvia, joten tässä kuvassa on vain pieni osa pilvenpiirtäjistä.













Ajoimme takaisin lähimetroasemallemme Grand Central Terminaliin juuri auringon laskiessa.













Seuraava päivä oli sunnuntai, ja olimme edellisenä iltana etsineet itsellemme sopivan kirkon gospelin kuunteluun. Helsingin Sanomien noin vuoden takainen artikkeli ohjasi meidän Haarlemissa sijaitsevaan First Corinthian Baptist Chuchiin.













Emme olleet kirkossa ainoat turistit, mutta kirkon parvessa oli onneksi tilaa sadoille ihmisille. Jumalanpalveluksen aikana ei saanut ottaa kuvia, joten en ikävä kyllä saanut taltioitua musiikin tahdissa jammailevaa kuoroa, kirkkokansaa tai pappia. Papin saarna oli pitkä, mutta se yltyi loppua kohden juuri sellaiseen vauhtiin kuin elokuvien gospel-kirkoissa. Rummut ja koskettimet säestivät papin showta, joka tuntui uppoavan kuulijoihin. Kokemus.

Kirkon jälkeen ajoimme Times Squaren vilkkuvien värivalojen keskelle.













Ostimme sieltä mukaamme lounaat ja menimme niiden kanssa jonottamaan Broadwayn alennuslippuja. Niitä saa TKTS:n lippukassasta joka päivä muutamaa tuntia ennen esitysten alkua. Olimme katsoneet etukäteen, että Broadwaylla menisi useita meitä kiinnostavia esityksiä, mutta kuulimme jonossa, että sinä päivänä kaikista kymmenistä näytöksistä pyörisi vain kolme. Syynä olivat illan Tony Awardsit, jotka ovat kuin musikaalien oscarit.










Onneksi kuitenkin yksi illalla pyörivistä esityksistä oli Broadwaylla vuodesta 1996 asti pyörinyt Chicago, jonka ei enää tarvinnut metsästää palkintoja. Päätimme siis jäädä jonoon ja yrittää saada elokuvassa vaikutuksen tehneeseen Chicagoon liput. Pääsimmekin melko nopeasti ostamaan lippuja luukun auettua kolmelta, ja saimme ostettua liput. Saimme sadan euron liput kuudella kympillä.













Vaikka hieman maksoikin, oli Chicago silti näkemisen arvoinen. Istuimen melkein eturivissä mutta vasemmassa laidassa, ja näimme välillä näyttelijöiden ilmeet ihan läheltä. Näyttelijät olivat todella ammattitaitoisia, sillä he näyttelivät tunteella huolimatta melkein joka päivä toistuvasta showsta.










Chicagon musiikki on mahtavaa, ja kuulosti tietysti paremmalta livenä kuin elokuvassa. Jotkut kappaleet jäivätkin soimaan päähän moneksi päiväksi, ja lauleskelin välillä vaivihkaa elokuvan aavistuksen verran uhkaavia lauluja.

Maanantaiaamuna toteutimme suunnitelmissamme jo kauan olleen Central Parkin lenkin. Juokseminen tuntui hieman tahmealta pitkän tauon jälkeen, mutta kuuluisassa paikassa lenkkeily oli hauskaa. Kiersimme ensin Jackie Onassiksen tekovesialtaan.










Yritin esittää singaporelaista yliopistoni paidassa, mutta se ei tainnut mennä läpi. Nimittäin kerran eksyneen näköisinä karttaa lukiessamme joku paikallinen tuli meitä neuvomaan ja aloitti puheensa sanoen: "You are not from Singapore!"













Juoksumatkallamme kävimme valokuvaamassa talon, jonka edustalle John Lennon ammuttiin melkein 30 vuotta sitten.










Talo sijaitsee ihan Central Parkin laidassa, ja sen kohdalla puistossa on muistomerkki. Muistomerkki sijaitsee Beatlesin kappaleen mukaan Strawberry Fieldiksi nimetyllä aukiolla.










Puistolenkin jälkeen vaati hieman pujottelua päästä takaisin hostelille, sillä olimme keskustan kaduilla liikkeellä lounasaikaan. Sadan metrin välein olevat liikennevalotkaan eivät oikein olleet meidän rytmissämme.

Lounaan jälkeen kävimme YK:n päämajassa, joka on suuri rakennuskompleksi Manhattanin itälaidalla.










Tämä talo näkyy aina uutisissa, mutta sinne emme päässeet.













Vierailijakeskus on rakennettu muiden YK:n rakennusten viereen, ja sinne oli vapaa pääsy. Opastetut kierrokset olisivat maksaneet jonkin verran, ja niissä olisi päässyt katsomaan joitakin istuntosaleja. Vierailukeskuksessakin oli kuitenkin jo paljon näkemistä.

Teoksia vierailukeskuksen ovella.






















YK sijaitsee kansainvälisellä alueella ja sinne meno olikin kuin lentokentällä, sillä tavaramme läpivalaistiin. Pääsimme sentään sisälle ilman passeja. Vierailijakeskuksessa oli muutamia hienoja valokuvanäyttelyitä sekä paljon matkamuistokauppoja. Yhdessä kaupassa oli myynnissä käsitöitä kaikista YK:n jäsenmaista, joten sieltä löytyi myös Kalevala-koruja. Me tyydyimme ostamaan itsellemme Obaman ensimmäisen kirjan, Dreams From My Father, joka on kirjoitettu 90-luvulla. Jo pelkän esipuheen perusteella kirja vaikuttaa todella hyvältä.

Illalla päivän aikana taivaan peittäneet pilvet tuntuivat hieman selkenevän, joten suuntasimme kohti Rockefeller Centeriä. Sen keskellä on korkea torni, jonka päälle voi nousta katsomaan maisemia Top of the Rockiin. Empire State Building on kyllä korkeampi, mutta halusimme mieluummin nähdä Empire State Buildingin kuin olla sen päällä. Olimme myös kuulleet, että New Yorkin korkeimpaan rakennukseen saa jonottaa tuntikaupalla.

Top of the Rockin korkeimmat tasot olivat ulkoilmassa, joten sieltä oli hyvä ottaa valokuvia.

Central Park hallitsee Manhattanin pohjoispuolta.










Keskellä Empire State Building.










Näin tiiviisti rakennettua on Manhattanin Midtown.













Pimeällä tässä kaupungissa oli aika paljon enemmän valoja kuin vaikkapa Aucklandissa.



















Seuraavana aamuna oli vuorossa shoppailua, jota voisi harrastaa New Yorkissa vaikka kuinka, jos rahaa, aikaa ja intoa riittäisi. Me keskityimme vain muutamaan kauppaan, ja suuntasimme ensimmäiseksi maailman suurimpaan kameraliikkeeseen, B&H:oon. Toinen meistä osti sieltä vähän vähemmän tavaraa ja toinen vähän enemmän, koska hinnat olivat huomattavasti Suomea halvempia.

Näiden ostosten jälkeen yritimme löytää kahdesta paikesta Times Squaren tienoilta lupaavalta kuulostavaa kauppaketju Super Runners Shopia. Kauppoja ei ollut kuitenkaan missään, ja epäilimme jo laman vieneen ne. Törmäsimme kuitenkin sattumalta yhteen ketjun liikkeistä Grand Central Terminalissa, ja saimme sieltä asiantuntevaa palvelua. Ostimme lenkkarimme kuitenkin toisesta kaupasta, josta saimme ne halvemmalla ja ehkä puolella siitä hinnasta, mitä kengät olisivat maksaneet Suomessa.

Kävellessämme Times Squarella löysimme taas USA:n armeijan rekrypisteen. Hiljaista oli, ihan kuten Hollywoodillakin.













Kaikki Times Squarella kiiltää ja välkkyy, myös poliisiasema.










Ajoimme lounaan hakuun Queensiin, yhteen New Yorkin kaupunginosista. Queensiä sanotaan maailman monikulttuurisimmaksi kaupunginosaksi, sillä siellä pitäisi asua 150 eri kansallisuutta. Me löysimmekin hyvän thaimaalaisen ravintolan lounastarjouksen vielä myöhään puoli neljältä.

Queens näytti jo normaalimmalta kuin Manhattan, jossa en osaa kuvitella kenelläkään olevan varaa asua.










Tiistai-iltana suuntasimme pohjois-Manhattanille katsomaan Stand Up -esitystä. Etukäteen pelkäsin, etten ymmärtäisi mitään amerikanenglannilla kerrotuista vitseistä. Nauroin kuitenkin monta kertaa oikeassa kohdassa! Ja olihan silloin ihan hauskaa, kun koomikko vitsaili 1600-luvun tyttöystävästä eroamisen olleen helppoa: häntä tarvitsi vain syyttää noidaksi.

Seuraavana aamuna lähdimme liikkeelle jo aiemmin hyödynnetyn Hesarin artikkelin neuvoilla. Suuntasimme onnistuneesti West Villagessa Magnolia Bakery -nimiseen leipomoon, joka on kuulemma esiintynyt Sinkkuelämää-sarjassa. Ostimme sieltä yhden muffinsin.










Siirryimme sieltä, kuinkas muutenkaan, Carrien kotitalon portaille. Niiden kohdalla on vieläkin pääsy kielletty, eli ilmeisesti rappuset on varattu seuraavan elokuvan kuvauksia varten.













Alla olevassa kuvassa on kaksi newyorkilaista instituutiota, joista toista hyödynsimme korttien kirjoittamisessa.










Kahvitauon jälkeen lähdimme kävelemään kohti Greenwich Villagea ja Sohoa. Seutu ei ollut ihan niin tyylikästä kuin olin odottanut.













Mutta näköjään rumuus voi joskus kätkeä hyvän tarkoituksen.













Tässä sitä John Lennonin omimista Rock'n'Roll Hall of Famen edessä.













Sohon eteläpuolella sijaitsee China Town, joka näytti ja kuulosti hyvin nimensä veroiselta. Siellä myytiin hurjasti turistirihkamaa, mutta oli piristävää päästä pitkästä aikaa tinkaamaan hinnoista!










Little Italy on jäänyt Chinatownin puristuksiin, ja me onnistuimme näkemään siitä oikeastaan vain yhden lyhyen kadunpätkän.













Lounasajan lähestyessä Hesarin artikkeli antoi kyllä parhaimman vinkkinsä: East Villagen kuudennelta kadulta nimittäin löytyi vieri vieressä intialaisia ravintoloita. Koska ehdimme sinne vielä lounasaikaan, saimme edullisesti ruokaa. Söimme lopulta hienommin mitä vielä kertaakaan matkallamme, sillä ruokalajeja oli neljä.

Tämä oli vasta alkukeitto.










Mahat täynnä ja ruhtinaalliset 23 prosenttia tipanneina (tippikulttuurissa pitää olla tarkka) ajoimme metrolla Grand Central Terminaliin. Kuvailimme siellä aikamme ylvästä asemaa.













Ihmisiä riitti työpäivän loppumisen jälkeen.










Illalla oli vuorossa pakkaamista, johon noin kuuden neliön huoneessamme piti jakaa vuorot .

Viimeisenä aamuna heräsimme aikaisin ehtiäksemme vielä vähän kävellä sateisella Manhattanilla. Kävimme katsomassa parin elektroniikkavalmistajan lippulaivakaupat Guccin ja muiden halpamerkkien vieressä, ja sen jälkeen suuntasimme ihailemaan New Yorkin keskuskirjastoa.










Kirjasto New Yorkissa on julkinen ja kaupunkilaisille ilmainen, mutta se ei silti ole kaupungin ylläpitämä. New Yorkin kirjastolaitoksen on aikoinaan perustanut jokin yksityinen organisaatio, joka ilmeisesti ylläpitää sitä vieläkin. Veikkaan, etteivät kovin monet muut amerikkalaiskaupungit saa nauttia tällaisesta ylellisyydestä.










Puolen päivän jälkeen olikin jo aika suunnata lentokentälle. Selvisimme sielläkin ilman kommelluksia, ja lentomatka meni joutuisasti. Tietysti kuulimme myöhemmin lennollamme olleen pari sikainfluenssatapausta, mikä jotenkin kierosti sopi muuten onnistuneen matkan lopetukseksi.

Suomeen palaaminen tuntui mukavalta, tosin Helsinki-Vantaa oli autio ja haisi vanhalta viinalta. Onneksi ulkona oli melko lämmin kesäsää, ja jopa lentokentän parkkipaikan ilma tuntui raikkaalta.

Selvisimme siis hyvin tavaroinemme takaisin Suomeen, ja kaikki lähetetyt postikortitkin ovat toivottavasti jo löytäneet tiensä perille. Uuden-Seelannin korteissa vähän kesti, sillä unohdimme postittaa ne lentokentällä ja veimme ne postimerkkeineen päivineen Fidzille. Siellä jätimme ne hotellin postitettavaksi, suuntana erinomainen hostellimme Rotoruassa. Emme olleet ollenkaan varmoja, päätyisivätkö ne ikinä perille. Uusi-seelantilaiset ovat kuitenkin ystävällistä porukkaa, ja valmiiksi maksetut korttimme lähtivät Aotearoaan palattuaan kohti Suomea. Ne ovat siis kiertäneet vähän maailmaa!

Los Angeles

Saavuimme Los Angelesin LAX-lentokentälle yllättävän hyvin nukutun yön jälkeen. Ennakkoaavistuksista huolimatta muodollisuudet lentokentällä sujuivat helposti ja nopeasti. Tosin meitä oli lentokoneessa neuvottu täyttämään vain yksi tulliselvityslappu, mutta rajaviranomainen olisikin halunnut nähdä molemmilla oman lapun. Hän ei kuitenkaan siitä meille suuttunut vaan pelkäsi ainostaan hankaluuksia tullin kohdalla, ja ehti kehottaa meitä sanomaan olevamme aviopari, jolloin yksi lappu kävisi. Hetkistä myöhemmin hän kuitenkin tajusi, ettei voi käskeä meitä valehtelemaan, ja päästi meidät läpi. Lähdimme siitä ihmetellen ja naureskellen, ja kävelimme ilman ongelmia ulos lentokentältä.

Tuon tapauksen jälkeen sattui monta muutakin, jotka karistivat ennakkoluulojani ja muuttivat käsityksiäni Yhdysvalloista. Näimme tosin maasta vain kaksi suurinta kaupunkia, ja ne eivät monikulttuurisuudessaan varmaankaan kerro kaikkea Amerikasta.

Ajoimme LAX:sta shuttle-bussilla hotellillemme, jonka olimme varanneet etukäteen. Kyydin maksaminen ei ollut niin yksinkertaista, sillä jouduimme matkalla pohtimaan tippaamiskulttuuria ja sopivaa summaa. Aikaisemmin olemme matkustaneet lähinnä maissa, joissa ei kuulu tipata, joten nyt sen joutui useimmiten tekemään hampaat irvessä. Hotellille kuitenkin pääsimme, ja tuo parin yön majoitus olikin paras, mitä puolen vuoden aikana koimme. Hollywood City Innissä oli hienoa kaikki muu paitsi aamupala, joka koostui sokerimuroista ja donitseista. Sairastuin kevään ensimmäiseen lievään turistivatsatautiin Los Angelesissa, ja epäilen sen johtuneen eksponentiaalisesta sokerin ja rasvan lisääntymisestä ruokavaliossa...

Pääsimme hotellille ajoissa tiistai-iltapäivänä, joten otimme uusiksi iltapäivän tunnit ja lähdimme kävelylle Hollywoodiin. Koska palasimme pohjoiselle pallonpuoliskolle ja kesä tuli vihdoin, pitenivät päivätkin. Ehdimme siis nähdä vaikka mitä jo sen saman päivän aikana, jolloin olimme kiertäneet Nadin kaupunkia Fidzillä.

Hotelliltamme saattoi kävellä Hollywoodin, sillä matka oli muutamia kilometrejä. Muualla Los Angelesissa kävely on kuitenkin aika mahdotonta, sillä välimatkat ovat todella pitkiä. Kaupunki onkin täynnä autoja, laskin bussimatkalla nähneeni seitsemän autokaistaa yhteen suuntaan. Surullisinta oli se, että vähintään kaksi ihmistä kuljettaville autoille tarkoitetuilla kaistoilla ei ajanut juuri kukaan, ja muut viisi kaistaa olivat ihan tukossa.

Läheltä hotelliamme alkoi Walk of Fame.














Ja samasta paikasta saattoi nähdä tämän.













Tuntui siis todella Amerikalta.

Kävelimme hitaasti Hollywood Boulewardia eteenpäin ja yritimme bongata tuttuja nimiä tähdistä, mutta piti mennä pitkälle Hollywoodin sydämeen saakka, ennen kuin tuttuja löytyi. Muita turisteja alkoi näkyä koko ajan enemmän, kun saavuimme lähemmäs suuria nähtävyyksiä. Kävelimme Kodak-teatterin ohi, jossa järjestetään Oscar-gaaloja.













Sen vieressä olevassa Chinese Theaterissa oli ilmeisesti alkamassa typerältä vaikuttavan Hangover-elokuvan ensi-ilta, sillä kävelytie oli suljettu teatterin puolelta ja toisella puolella teatteria tuijottelevat ihmiset tukkivat kadun. Emme kuitenkaan jääneet odottamaan julkkiksia, sillä tuskin olisimme heitä taaskaan tunnistaneet.













USA:n armeija ei taida olla kauhean suuressa huudossa nykyään, sillä sekä Hollywood Boulewardilta että myöhemmin Times Squarelta Manhattanista löytyi heidän rekrytointipisteensä. Aika hiljaista oli noiden toimistojen lähistössä.













Yhden asian olin osannut Los Angelesista arvata ennalta, nimittäin kaiken suuruuden ja mahtipontisuuden. Hollywood oli tyylissään suorastaan mauton, mutta mauttomuus oli jo niin ylivietyä että se alkoi olla omalla tavallaan viehättävää. Esimerkkinä nämä koristeet Kodak-teatterin viereisessä ostoskeskuksessa.













Läheltä Capitol Recordsin pyöreää rakennusta löytyi jo tuttujakin nimiä. Tuntui, että tämän artistin Amerikka on yrittänyt omia itselleen, niin täynnä New York oli häntä.










Muutaman tunnin kävelyn jälkeen ja 43 tunnin vuorokauden lähestyessä loppuaan kävimme vielä periamerikkalaisessa supermarketissa, ja haimme itsellemme vähän iltapalaa. Hotellilla nautiskelimme vihdoinkin ilmaisesta langattomasta netistä ja televisiosta, jossa näkyi Obama ja Sinkkuelämää. Vaikka kuinka epätodelliselta se tuntuikin, niin oli pakko uskoa, että Amerikassa ollaan.

Seuraavana aamuna lähdimme lenkkarit jalassa kohti erästä ulkoilupuistoa. Matkalla pysähdyimme nyt auki olevan kiinalaisteatterin edustalla, koska maahan oli painettu kuuluisuuksien käden- ja jalanjälkiä. Emme löytäneet maasta Marilyn Monroeta, vaan vähän tuoreempia julkkiksia.










Ihan Hollywoodin läheltä löytyi rauhallisen oloinen asuinalue, mutta siellä ei varmaankaan julkkiksia asustele. Kuvattavaa silti löytyi, sillä nämä luonnottoman väriset puut erottuivat silmiini jo lentokoneesta.













Olimme bonganneet eräästä kaupungin opaslehdestä koirapuiston, josta olisi hyvä maisemat kaupungin ylle. Se sijaitsi lähellä Hollywoodia, joten kävelimme sinne sumuisesta kelistä huolimatta. Los Angelesissa ei keli taida olla kovin usein kirkas, sillä autot luovat kaupungin päälle savuverhon, smogin, melkein joka päivä. Kanjonissa sijaitseva puisto oli silti näkemisen arvoinen, koska Grand Canyonille emme tällä reissulla ehtineet.










Puistossa oli liikkeellä monenlaisia ihmisiä monenlaisten koirien kanssa, emmekä mekään näyttäneet ehkä niin turisteilta kuin yleensä. Tosin Hollywood-kylttien ja rikkaiden asuinalueiden kuvaaminen ei ehkä ole sellaista, mitä paikalliset päivittäin tekevät.










Los Angeles on laajalle levittäytynyt kaupunki, josta on vaikea löytää yhtä keskustaa. Lentokoneessa tapaamamme paikallisen mielestä LA on ruma, mutta Kalifornian osavaltio itsessään kaunis.










Kävelymatkalla näimme kekseliäästi suvaitsemattomuudelle irvailevan bussinpenkin, joka taisi kyllä mainostaa jotakin tulevaa elokuvaa.










Iltapäivällä ajelimme metrolla, johon olimme ostaneet päiväliput. Päädyimme kaupungin Downtowniin, joka on business-elämän keskus. Uuden alueen kartta teki meille tepposet muuttuneella mittakaavallaan ja yllättäen merkitsemällä kaikki kadut, joten eksyimme vähäsen. Lopulta löysimme pilvenpiirtäjät. Mielenkiintoisin rakennus Downtownissa oli kyllä Walt Disney Concert Hall.










Illalla kävimme Guinnessin ennätysten museossa, koska ostimme yhteislipun siihen ja kahteen muuhun kevyempään Hollywoodin museoon. Museo oli kyllä hauska havainnollistaessaan maailman ääripäitä monessa asiassa, mutta tietojen luotettavuus välillä vähän epäilytti. Maailman väkirikkaimman maan, Kiinan, väkilukukin oli vuodelta 2000.

Toni ja maailman pienin ihminen.










Torstaiaamuna luovutimme hotellihuoneemme, jätimme tavarat säilöön hotelille ja lähdimme vielä kiertelemään kaupunkia. Aamun tavoitteena oli löytää hyvä kuvauspaikka Hollywood-kylteille, sillä keli ei ollut enää niin pilvinen kuin aikaisemmin. Hetken kävelyn jälkeen sopiva katu kuvailulle löytyikin, mutta sitä ennen saimme kokea palan Amerikan ihmemaata. Toni nimittäin löysi maasta kaksikymppisen! Kyllähän ruokaraha meille kelpasi, ja tuon jälkeen oli koko päivän rikas olo.

En tiedä nostaako näköala kuuluisalle kyltille tonttien hintoja, mutta täällä ainakin oli melkoisia kartanoita ja paljon pieniä hotelleja.










Autoja riitti tietysti myös.













Saatuamme kuvattua pakolliset otokset lähdimme suuntaamaan metrolla ja bussilla kohti Santa Monica Pieriä, pitkää laituria, jota olimme kuulleet kehuttavan. Santa Monica ja ranta sijaitsi kuitenkin melko kaukana Hollywoodista, ja bussi eteni kaduille tuskastuttavan hitaasti. Kolmen vartin ja muutaman kilometrin jälkeen totesimme, ettemme millään ehtisi päivän aikana rannalle ja takaisin. Jäimme sitten pois jossain päin Beverly Hillsiä ja suuntasimme lounaalle läheiseen McDonaldsiin. Olin pysynyt kaukana kyseisestä ravintolaketjusta Aasiassa, mutta sen alkuperämaassa suostuin sinne menemään. Mäkkärin salaatti olikin lopulta positiivinen yllätys ja terveellisin ruoka aikoihin.

Meillä oli kiire pois bussireissulta sen takia, että meillä oli vielä käyttämättömät liput Ripleysin "Believe It Or Not!" -museoon sekä Hollywoodin vahamuseoon. Ripleysin museo oli hauskan vanhahtavasti tehty, sillä herra Ripley kiersi maailmaa outouksia keräten joskus 1930-luvulla. Vahamuseo taas oli halpakopio Madame Tussaudista, mutta oli sielläkin joitakin hauskoja elokuvahahmoja esillä.

Museot kierrettyämme haimme tavarat hotellilta ja kävelimme niiden kanssa metroasemalle. Olimme nimittäin huomanneet, että pääjuna-asemalta lähtisi halpa lentokenttäbussi. Ajelimme sitten sillä auringon laskiessa LAX:n lentokentälle, ja olimme kentällä yhdeksän tuntia ennen lennon lähtöä. Lentomme lähti seitsemältä seuraavana aamuna, joten totesimme hotelliyön olevan turha muutaman tunnin unien takia. LAX:n kansainvälisessä terminaalissa olikin hyvä viettää yö, kun tietokoneisiin riitti virtaa.