Kouluun

Viime viikolla aloitin opiskeluni National University of Singaporessa rekisteröitymällä ja hankkimalla opiskeluviisumin. Nyt minut siis lasketaan muutaman kuukauden ajan kuuluvaksi Singaporen 4,8 miljoonan asukkaan joukkoon. (Vain 3,6 miljoonaa tuosta määrästä on varsinaisia kansalaisia, tämän opin sosiologian luennolla.) Perjantaina meille vaihto-opiskelijoille järjestettiin orientaatio, jossa johtoajatuksena oli hauskan pitämiseen kannustaminen. Mukavan positiivinen viesti kyllä, mutta jonkinlainen informaatio kurssien käymisestä olisi myös ollut tarpeeseen.

Vaikka luentoni alkoivat virallisesti vasta eilen, osallistuin perjantai-iltana luennolle Singlishistä, joka on paikallisten puhuma murre. Singlish on pääpiirteissään englantia, mutta kielioppi sekä sanasto ovat sekoituksia eri kielistä, erityisesti hokkienista sekä malaijista. Esimerkiksi: Let's go makan, lah, tarkoittaa yksinkertaisesti syömään menemistä. Luennoitsijan mukaan tämä sivusto kertoo lisää singlishistä: http://talkingcock.com/.

Viikonloppuna käyttäydyimme Tonin kanssa aidon paikallisesti, ja menimme lauantai-iltana pohjoissingaporelaiseen kauppakeskukseen. Metromatkalla sinne näimme oikeita metsiä, mutta kauppakeskus olikin melkein Malesiassa. Keskeltä tungosta löysimme joitakin vaatteita sekä paikallisia herkkuja, kuten ais kacangia. Sunnuntaina olimme muiden vapaapäiväänsä viettävien kanssa Botanical Gardenissa, joka on suuri puisto melko lähellä asuinpaikkaani. Puiston nähtävyys on suuri orkideakokoelma, josta en millään meinannut saada Tonia irti. Kuva kertonee enemmän.













Omista orkideakuvistani en kehtaa näyttää kuin yhden esimerkin.










Maanantaina pääsin vihdoin aloittamaan opintoni. Heräsin tolkuttoman aikaisin ehtiäkseni ajoissa kello yhdeksän luennolleni, sillä koulumatka saattaa ruuhkabussissa kestää jopa tunnin. Luentopaikalla kuitenkin huomasin eräältä lukuisista kurssin nettisivuista, etteivät luennot vielä alkaisikaan. Onneksi aamupäiväni jäi vapaaksi, sillä sain viettää sen byrokratian rattaissa juosten. Kävi nimittäin ilmi, etteivät vaihto-opiskelijat pysty ilmoittautumaan harjoitusryhmiin internetissä, vaan joutuvat kysymään jokaista ryhmää erikseen eri toimistoissa. Nyt kahden päivän kyselyjen jälkeen olen saanut selvitettyä kaksi viidestä harjoitusryhmästäni kuntoon. Nekin kaksi onnistuivat vasta toisella yrityksellä. Kovasti mainostettu paikallinen tehokkuus sai kyllä taas pahan kolauksen.

Byrokratian vastapainoksi huomasin parin kurssin olevan todella mielenkiintoisia, ja tällä hetkellä suunnittelen käyväni yhtä paljon insinööritieteitä kuin sosiologiaa, lisättynä yhdellä kommunikointikurssilla. Yhteiskuntaopin kursseissa minua kiehtoo kriittisyys, mikä on tullut esille jo ensimmäisillä luennoilla. Singaporen yhteiskunta -kurssin luennoitsija aloitti luentonsa lauseella: Let us stand for the national anthem. Lyhyen ja hämmentyneen tauon jälkeen hän lisäsi: I was just joking. Tuo luennoitsija myös kielsi meitä tuomasta nauhureita mukaan ensi viikon luennolle, koska silloin aiheena olisi politiikka. Pisara toisinajattelua voisi piristää näkemystäni tästä yhteiskunnasta, koska ulkopuolisen silmissä lähes kaikki täällä toimii erittäin hyvin.

National University of Singapore, eli lyhyemmin vain NUS, on yli 30 000 opiskelijan yliopisto. Yliopiston kampuksella kulkee neljä sisäistä bussilinjaa, sillä kampus on lähes Hervannan kokoinen. Minulla onkin ollut hieman vaikeuksia suunnitella liikkumistani luennolta toiselle, koska en osannut pysyä vain yhden tiedekunnan kursseissa. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä useita osia yliopistosta ja verrata sitä siihen, mihin on Suomessa tottunut. Tässä kuva insinööritieteiden tiedekunnan sisäpihalta.










Mielikuva on hieman pehmeämpi mitä Suomessa, ja itse asiassa teollisen lämmönsiirron luennolla oli yllättävän paljon tyttöjä. Lisää stereotypioita kenties rikkoo tämä kuva, joka on Taiteiden ja sosiologian tiedekunnasta.










Näin täällä tropiikissa opiskellaan. Blogiani voi muuten vihdoinkin kommentoida kuka tahansa, kun muutin hieman sen asetuksia.