Majoittuminen

Pääsin eilen muuttamaan asuntooni National University of Singaporen suunnalla. En saanut asuntoa yliopistolta, mutta täältä Commonwealthista on sinne vain muutaman kilometrin matka. Matkustin asunnolle metrolla, jossa keräsin kummeksuvia katseita 20-kiloisen rinkkani kanssa. Eräs vanhempi paikallinen nainen jopa rohkaistui avaamaan suunsa ja kysymään, kuinka jaksan kantamuksineni. En kehoituksista huolimatta kuitenkaan voinut laskea rinkkaani alas, enhän olisi saanut sitä enää uudestaan selkääni.

Olin maksanut vuokran asunnosta jo etukäteen, joten muodollisuuksien jälkeen sain avaimet ja pääsin kurkkaamaan asuntoa. Kämppä on tarkoitettu neljälle hengelle, ja siinä on kaksi makuuhuonetta. Olin kämppään ensimmäisenä saapunut asukas, joten sain kunnian huomata, ettei hanoista tule vettä eikä kämppää ole kunnolla siivottu. Kerrottuani ongelmista parille eri henkilölle ne korjattiin melko nopeasti, ja aloilleen asettuminen tuntui paremmalta.

Tässä kuva huoneestani, jossa siis on kaksi sänkyä, työpöytää ja kaappia. Huonekalut ja kodinkoneet ovat uusia, sillä tämä on ilmeisesti yliopistolleni uusi asumisjärjestely. (En sitten valinnut itse lakanoideni väriä.)










Asunnosta löytyy myös tilava olohuone, keittiö sekä vessasuihkuyhdistelmä. Huonekaluja ja kodinkoneita riittää, mutta kaikkea pientä on tänne pitänyt ensimmäisenä asukkaana hankkia. Jännintä tässä kämpässä on roskaluukku, jota pitkin roskat putoavat kolme kerrosta. Sinne täällä heitetään kaikki, kierrättämään kun ei tässä maassa vielä ole opittu.










Asunto sijaitsee kolmikerroksisessa rivitalossa, joka on rauhallisella paikalla. No, takapihalla kyllä kulkee parin tunnin välein Malesian juna, mutta metrolinja on sopivasti puolen kilometrin päässä. Näkymä takapihalle on melko rauhoittava. Takapihan halki kulkee polku, jota monet lenkkeilijät käyttävät. Uskallan siis ehkä mennä mukaan sitten joskus, kun totun edes vähän tähän ilmastoon.










Kartan mukaan asun muutaman kilometrin päässä yliopistolta, joten kävelin sinne tänään aamulla katsomaan paikkoja. Matka olikin odotettua pidempi, sillä siihen meni yli tunti. Matkallani en nähnyt oikeastaan ketään muita oikeita kävelijöitä, sillä täällä ei todellakaan ole tapana kävellä minnekään. Pidempien kävelyreittien valitseminen on vaikeaa, koska katuja ei ole suunniteltu viemään kävelijöitä järkevästi paikasta toiseen. Epäilen, että kävelyn välttämisellä halutaan osoittaa korkea elintaso ja mahdollisuus siistiin sisätyöhön. Kuitenkin monet ovat täällä ulkotöissä kunnostamassa puistoja tai rakennuksia, joten kuumuus ei voi olla ainut syy liikkumisen välttämiseen. Minulle se voisi kyllä olla, mutten silti aio vielä luovuttaa ja siirtyä pelkästään bussimatkustajaksi.

Myöhemmin tänään lähdin kävelemään toiseen suuntaan, kohti Queenstown Communal Librarya. Olin sen suhteen toiveikas, sillä Singapore tuntuu panostavaan paljon asukkaidensa viihtyvyyteen. Kirjasto olisikin ollut löytö, ellei kirjastokortti maksaisi ulkomaalaiselle yli 50 dollaria. Täytyy siis turvautua yliopiston kirjastoon, joka luultavasti on monialayliopistolla kattava. Queenstownin kirjastosta löysin kuitenkin ilmaista luettavaa Bookcrossing-pöydältä, jonka kautta on tarkoitus kierrättää kirjoja lukijalta toiselle.

Vaikka en kovihn hyvin vielä olekaan sopeutunut tähän maahan, alkaa moni asia jo luonnistua. Tänään osasin ensimmäisen kerran väistää ihmisiä kadulla vasemmalle tien oikean reunan sijasta. Katuja ylittäessäni katson kyllä vieläkin vaistomaisesti ensimmäisen kerran aina vasemmalle, vaikka autot tulevat oikealta. (Täällä on siis vasemmanpuoleinen liikenne brittien peruina.) Singaporelainen lähiöelämä alkaa myös sujua, sillä huomasin löytäväni tarvitsemiani tavaroita paristoista peittoon paljon paremmin pikkukojuista kuin supermarketista. Pikkukojuista hankin ruokanikin, sillä kasvissyöjää ymmärretään täällä keskustaa paremmin. Tässä ihmettelemistä suomalaiselle: terveellistä take away -ruokaa.