Ensimmäinen Fidzin ilta oli sateinen, mutta se sopikin hyvin tavaroiden uudelleen pakkaamiseen hostelilla. Jätimme toisen rinkan talvivaatteineen säilöön hostelliimme Aquarius Pacifikseen. Arvotavarat otimme kuitenkin mukaan, ja seuraavan viikon kuluessa saikin useampaan kertaan jännittää tietokoneiden ja muun elektroniikan puolesta Fidzin vesillä. Kaikki tavarat tulivat kuitenkin ehjinä ja kuivina takaisin.
Seuraavana aamuna herätys oli tuttuun tapaan aikaisin, jotta ehtisimme Denaraun satamaan kulkevaan bussiin. Awesome Adventuresilta hankkimaamme pakettiin kuuluivat laivamatkat Yasawas-saarille, majoitukset, ruoat sekä vielä joitakin päiväretkiä. Hintaakin reissulle tuli paljon enemmän kuin muille maailmanympärimatkan osioillemme. Halvemmaksi olisi tullut, jos matka olisi ostettu vasta sen jälkeen, kun Fidzin dollari devalvoitiin pari kuukautta sitten.
Ensimmäisen päivän laivamatka katamaraanilla kesti viisi tuntia, sillä ajoimme ihan Yasawasin pohjoissaarille.
Onneksi keli ei kuitenkaan ollut tuulinen eikä aurinko paahtanut, joten matka meni mukavasti kirjoja lueskellessa ja tulivuorenpurkauksista syntyneitä saaria ihastellessa.
Laivamatkalla muutuimme myös ensimmäistä kertaa sosiaalisiksi reissaajiksi, kun juttelimme muiden Fidzin matkaajien kanssa. Fidzin reissun parhaaksi puoleksi paljastuikin lopulta muihin reissaajiin tutustuminen, sillä kaikkien matkat ja tarinat ovat niin erilaisia. Totesimme nopeasti, että meidän viiden viikon matkamme on todella lyhyt verrattuna muihin, eikä sen pituisesta lomasta kannata tuntea liikaa huonoa omaatuntoa. Monet olivat reissussa puoli vuotta tai jopa kokonaisen.
Pitkin matkaa katamaraani pysähteli pienten saarien edustoille ja pikkuiset veneet tulivat hakemaan matkustajia saarille. Meidän pysäkkimme Coral View -resortissa oli isompi, ja kymmenet ihmiset rantautuivat siellä.
Rantauduttuamme hiekalle saimme ensimmäisen kokemuksen siitä, miten Fidzillä toivotetaan vieraat tervetulleiksi. Kättelimme useita resortin työntekijöitä ja huikkasimme heille 'bula', mutta kuuluisaa fidziläistä ystävällisyyttä ei kyllä juuri näkynyt. Se oli myös loppumatkan aikana useimmiten melko keinotekoisen oloista, ei kuitenkaan onneksi aina.
Majoituksemme ensimmäisessä resortissa oli melko tasokas, kahden hengen mökki eli bure, jossa oli oma vessa ja suihku sekä hyttysverkot ovissa.
Kuulemani mukaan Fidzillä eivät dormi-huoneet ole kovin hyvässä kunnossa, koska ne eivät tuota niin paljon rahaa. Eipä tullut meidänkään buressamme lämmintä vettä suihkusta, mutta olikin ihan tervettä tinkiä joistakin ylellisyyksistä.
Kuulimme saarellamme olevalle sen huipulle johtavan helpon tien, joten lähdimme kiipeämään sitä ensimmäisenä iltana ennen auringonlaskua. Tie oli parhaimmillaankin pieni polku, joka oli liukas ja mutainen edellispäivän sateen jäljiltä, ja katosi välillä heinikkoon. Omat erätaitoni eivät siis kelvanneet Fidzillä edes helpon reitin talsimiseen. Mäen päälle pääsimme kuitenkin, mutta hienojen maisemakuvien jälkeen lähdimme sieltä nopeasti alas, sillä emme halunneet liukastella polkua alas pimeän tulon jälkeen.
Kiipeilyn jälkeen oli vuorossa illallinen, joka oli aikaisempaan lounaaseen nähden mainio: buffet-pöytä suurella määrällä kasviksia ja hedelmiä. Ruoan jälkeen oli vuorossa fidziläistä musiikkia, sekä muutama hassu seuraleikki.
Tuo kuvio tulisi toistumaan jokaisessa resortissa, emmekä jaksaneetkaan muutaman illan jälkeen enää osallistua kaikkiin leikkeihin. Kaiken kaikkiaan ensimmäisen Fidzi-päivän jälkeen tuntui siltä, että olisi tullut kesäleirille. Kaikki tehtiin isossa porukassa, ruoalle kutsuttiin rummuilla ja ruokaa jonotettiin. Toisaalta piristävää, kun ei viikkoon tarvinnut huolehtia omista ruoistaan.
Seuraavana aamuna oli ensimmäisen retken aika, kun lähdimme pikkuveneellä maskien kanssa kohti luolasaarta. Siellä kävelimme ensin eräänlaiseen vedellä täyttyneeseen luolaan, jossa oli katto auki. Sitten vasta alkoi reissun jänittävä osuus, nimittäin sukellus vedenalaisesta tunnelista toiseen, pilkkopimeään, luolaan. Hieman hurjalta kolmen-neljän metrin sukellus pimeässä luolassa kuulosti, mutta uskalsin silti tehdä sen. Toinen hiekkakiviluola olikin upea kokemus taskulampun valossa.
Myöhemmin päivällä kokeilimme snorklata resortin edustalla, sillä siinä on resortin nimen mukaisesti koralliriutta. Saatoimme lähteä snorklaamaan vasta hieman ennen pimeää veden noustua tarpeeksi, mutta silloin koralli olikin täynnä pikkukaloja. Emme olleet aikaisemmilla sukellusreissullamme nähneet niin paljon kaloja kerralla. Uusi tuttavuus oli myös sähkönsininen meritähti, joita näkyi Fidzillä joka paikassa.
Coral Viewissä näimme myös merikäärmeen, tosin maissa. Paikalliset toistivat jatkuvasti, ettei Fidzillä ole myrkyllisiä hämähäkkejä ja käärmeitä. Joskus he muistivat mainita, että merikäärme on toki poikkeus.
Kahden yön jälkeen meidän piti vaihtaa majapaikkaa, sillä kävisimme reissun aikana neljällä eri pienellä saarella. Luovutettuamme huoneemme lähdimme kuitenkin vielä snorklaamaan vähän kaukaisemmalla rannalle. Siellä oli myös valtavasti kaloja kaikissa väreissä sitruunankeltaisesta siniseen ja raidalliseen. Virtaus ja aallot vedessä olivat aika kovia, joten snorklaus kävi ihan urheilusta. Fidzillä ei muuten merivesi ollut kovin lämmintä, ja yleensä jo puolen tunnin snorklaus kerrallaan riitti. Fidzillä oli nimittäin talvi menossa, ja sen takia myös aurinko laski joka päivä aikaisin kuuden aikaan.
Iltapäivällä siirryimme katamaaraanilla takaisin etelää kohti, pienempään Manta Rayn resorttiin. Seikkailupaketissamme oli sinne alunperin vain yksi yö, mutta seuraavan lennon siirtymisen takia ostimme sinne toisen. Se olikin hyvä ratkaisu, sillä Manta Ray oli kaikista resorteista mukavin ja aidoin. Koimme tosin pienen alkujärkytyksen huomatessamme, ettei bureissa ollut ovissa lukkoja. Lopulta lukottomuus kuitenkin kääntyi positiiviseksi asiaksi, kun jätimme kaikki arvotavarat vastaanottoon säilöön eikä niistä tarvinnut huolehtia pariin päivään. Buren vessattomuus ei myöskään haitannut, sillä sen ansiosta olimme ympäristöystävällisiä kun käytimme resortin vedetöntä yhteisvessaa.
Tulimme resorttiin vähän ennen auringonlaskua, mutta halusimme vielä nopeasti snorklaamaan. Vesi oli alhaalla, ja meidän piti snorklata aluksi virtausta vasten välttääksemme korallien rikkomisen. Virta ei kuitenkaan ollut voimakas, ja pian pääsimme upeiden suojeltujen korallien päälle. Iltahämärässä värit eivät olleet parhaimmillaan, mutta Toni onnistui silti näkemään pohjassa kulkevan riuttahain.
Uimisen jälkeen, nälkäisinä kuten aina Fidzillä tähän aikaan päivästä, suuntasimme päivälliselle. Manta Rayn ruokaa oli kehuttu, ja intialainen buffet jopa ylitti odotukset. Resortissa tapasimme myös hauskoja ihmisiä, ja juttelimme pitkään hollantilaisten sukeltajien kanssa. Tällä reissulla emme itse päässeet kokeilemaan laitesukellusta tarvittavien vakuutusten (ja rahojen) puuttumisen vuoksi, mutta pian sukellussertifikaatti kyllä täytyy suorittaa...
Seuraavana aamuna oli aikainen ja kylmä herätys, sillä tiedossa oli venematka merelle pilvisen taivaan alle. Olimme menossa katsomaan paholaisrauskuja, jotka ovat resorttimme erikoisuus. Niitä uiskentelee kausittain läheisessä merivirrassa, ja kausi oli alkanut juuri muutamaa viikkoa aiemmin. Paholaisrauskut kuulostavat pahalta, mutta onneksi tiesimme reissua varatessamme vain niiden englanninkielisen nimen, mikä on siis Manta Ray. Nämä rauskut eivät oikeasti ole vaarallisia, sillä ne syövät planktonia. Siksi niitä voikin nähdä merivirrassa, kun ne uivat sitä vastaan pyydystäen virrassa kelluvaa planktonia.
Paholaisrausku-retken nimi oli 'Swimming with Manta Rays', muttemme uskoneet sen olevan nimensä veroinen. Eihän tuollaisten eläinten kanssa voisi uida. Kuitenkin päästyämme virtapaikalle meidän piti hypätä takaperinkuperkeikan kautta veteen kuten oikeat sukeltajat. Samassa hetkessä aurinkokin tuli pilvestä. Vedessä sitten lilluimme snorkkelien ja räpylöiden kanssa oppaiden ohjeiden mukaan odottaen suuria eläimiä, joiden ulkonäköä emme silloin edes kunnolla tienneet.
Ennen paholaisrauskujen ilmestymistä tein ensimmäisen haihavaintoni. Riuttahai ui meren pohjassa aika kaukana ja oli sopivan pieni, joten lievälle pelolleni ei ollut mitään syytä. Hetken päästä snorklaamisesta tuli kuitenkin vielä jännittävämpää, kun ehkä viiden metrin päästä ui ohi pari-kolmemetrinen paholaisrausku. Itse kuljin virran mukana sitä vastaan, ja jäin vain ihmettelemään sen suurta kokoa ja kauniita valkoisia kuvioita mustalla pohjalla. Hetken päästä vastaan tuli toinen rausku, joka ei suuremmin välittänyt sitä pällistelevistä turisteista.
Kahden rauskuhavainnon jälkeen kiipesimme takaisin veneisiin ja ajoimme uudestaan virran yläpäähän. Siellä hyppäsimme taas veteen ja jäimme odottamaan uudestaan rauskuja. Teimme saman kierroksen yhteensä neljä kertaa, ja rauskut tulivat koko ajan lähemmäksi sukeltajien vähetessä. Kyllähän jatkuvat veteen hyppiminen ja veneeseen kiipeäminen oli raskasta, mutta en silti olisi halunnut jäädä veneeseen odottamaan kun oli mahdollista uida rauskujen kanssa.
Yhdellä sukelluskerralla yksi paholaisrausku ui lähes suoraan meitä kohti suu auki näyttäen pelottavalta. Kun rauskut menivät ohi noin läheltä, lähdin uimaan niiden perässä. Kovin kauaa en niiden kyydissä kuitenkaan pysynyt, sillä rauskujen vauhti vastavirtaan oli kova. Viimeisellä sukelluskerralla seurasin yhtä rauskua jonkun aikaa, ja jäädessäni lopulta siitä jälkeen kuulin oppaan huutavan veneestä toisen rauskun olevan takanani. Käännyin veden alla ympäri ja tosiaan, paholaisrausku ui ohitseni ehkä noin metrin päästä. Kun uimari on paikallaan, rauskut uskaltavat tulla lähemmäs.
Pääsimme siis kirjaimellisesti uimaan paholaisrauskujen kanssa, ja se oli melkoisen uskomatonta. Kenties koko maailmanympärimatkamme paras hetki. Jokaisen snorklausretkellä mukana olleen saattoi tunnistaa resortissa leveästä hymystä loppupäivän ajan.
Myöhäisen aamupalan jälkeen menimme nälkäisinä uudestaan mereen. Hollantilainen sukeltajatuttumme bongasi sillä snorklauskerralla mustekalan, jota eräs kala kiusasi. Mustekala liikkui toisesta ärsyyntyneenä, välillä liukuen kiviä pitkiä mutta välillä myös vedessä uiden. Muutaman kerran se jopa vaihtoi väriä suuttuneena, ja pääsi kalasta lopulta eroon vain muuttamalla värinsä tismalleen yhden kiven väriseksi. Silloin mekin jätimme sen rauhaan. Kuulemma on harvinaista nähdä mustekala sukeltaessa, kun ne ovat yleensä niin hyvin kätkeytyneitä.
Lounaan jälkeen oli vuorossa tiukkaa auringonottoa, sillä merituuli sai meidätkin jaksamaan auringossa makoilua. Pakkohan sitä on vähän väriä napaan saada, kun on lähes puoli vuotta elänyt melkein päiväntasaajalla.
Vähän ennen auringonlaskua oli kuitenkin taas pakko päästä snorklaamaan, joten hämärässä kävimme vedessä vielä kerran. Tällä kertaa näimme hain ihan muutaman metrin päästä. Vesi oli niin matalalla, että jouduimme uimaan hyvin matalassa vedessä päästäksemme ylös sieltä. Ihan rantavedessä näimme kuitenkin vielä muutamia nemoja. Niitä siis todellakin elää muuallakin kuin Suurella valliriutalla, kun näimme niitä Indonesian lisäksi täällä.
Seuraavana aamuna kävimme jälleen kerran snorklaamassa, sillä se oli Fidzin matkamme parasta antia. Siirto seuraavalle saarelle oli lounaan jälkeen, ja laivamatkalla tapasimme uudestaan toisen suomalaispariskunnan, Amandan ja Heikin, joihin tutustuimme jo ensimmäisessä resortissa. Heidän kanssaan meillä olikin loppuviikoksi sama aikataulu, ja lähdimme yhdessä suuntaamaan seuraavaa majoituspaikkaa kohden.
Perille Waya Lailai -resorttiin päästyämme saimme kuulla, ettei siellä ollut meille, eikä kahdelle muulle parille tilaa. Ei, vaikka meillä kaikilla oli jo viime vuonna maksetut matkat ja voucherit matkastamme. Asiaa luvattiin selvittää, mutta hieman vaikealta tilanne vaikutti. Fidzissä ei nimittäin saarta vaihdeta mitenkään helposti sen jälkeen, kun katamaraani on lähtenyt eteenpäin.
Parin tunnin odottelun jälkeen, jonka aikana meidät oikeastaan kokonaan unohdettiin, saimme kuulla ratkaisusta. Meille tarjottiin majoitusta viereisessä kylässä, joka omistaa resortin. Toiseksi yöksi pääsisimme jo resorttiin. Ehdotus kuulosti hyvältä, varsinkin, kun majoituksen muuttumisesta luvattiin vielä jokin korvaus. Saisimme myös syödä resortissa, ja mennä sitten vain yöksi kylään.
Majoituksemme oli tässä talossa.
Aurinko herätyksen jälkeen.
Emme Tonin kanssa kuitenkaan saaneet fidziläisestä kylävierailusta kovin paljon irti, sillä emäntämme nukkui mennessämme hänen luokseen. Kävimme siis vain nukkumassa vieraassa paikassa, jossa koirat haukkuivat ikkunan alla ja kukko kiekui aamulla. Kylässä nukkuminen sinänsä ei olisi ollut mikään ongelma, mutta meitä jäi harmittamaan se, kuinka saimme itse jatkuvasti pyytää ratkaisua ongelmaamme. Kaksi päivää yritimme jatkuvasti kysellä korvauksistamme, sillä olimme maksaneet kaikista Fidzin päivistä aikoinaan melko suuret summat. Lopulta sovimme korvauksista resortin managerin kanssa kava-seremonian keskellä, jossa maistoimme perinteistä kava-kasvin juurista tehtyä juomaa.
Managerin kanssa jutellessamme kuulimme, että heillä on jatkuvasti tulossa enemmän vieraita resorttiin kuin he voivat ottaa, sillä ihmiset eivät varmista huoneiden saatavuutta ennen tuloaan. Kuulemma matkanjärjestäjä Awesome Adventuresin laivapassit mahdollistavat tämän holtittoman saarihyppelyn. Lisäksi meille selvisi korvausten summaa laskiessamme se, että matkanjärjestäjä otti maksamistamme rahoista 30 prosentin provision, joten resorteille ei kovin paljon rahoista jää. Kaiken huipuksi Awesome Adventures ei ota mitään vastuuta siitä, jos sen asiakkailta jää majapaikka saamatta ylibuukkaamisen takia, tai jos he kokevat jotain muita ongelmia resorttien kanssa. Loppujen lopuksi koimme siis tulleemme huijatuksi lähinnä Awesome Adventuresin osalta, mutta jäi myös ihmetyttämään, miksi resortti yritti loppuun asti vältellä meidän pienten korvaustemme maksamista.
Huonesotkua lukuunottamatta Waya Lailai oli ihan mukava resortti, tosin aikataulut olivat siellä aina myöhässä, 'fiji time'. Ruoka kuitenkin oli hyvää ja sitä oli riittävästi, ja teimme Waya Lailaissa pari kivaa retkeä. Ensimmäinen oli matkapakettiimme kuulunut haisnorklaus, jossa näimme yhteen viisi haita. Niistä suurin oli lähes parimetrinen, ja ne uivat hyvin läheltä ohi. Hait eivät olleet kovin pelottavia ennen kuin oppaat alkoivat kiusata niitä pitämällä niistä kiinni, ja sehän suututti hait. Haisnorklaus oli aika suuressa kontrastissa paholaisrauskujen kanssa uimiseen, sillä rauskuja kunnioitettiin ja oppaat kielsivät ehdottomasti koskemasta niihin.
Toisella retkellä kiipesimme resortin vieressä olevalle vuorelle, joka oli lähes 400 metriä merenpinnan yläpuolella.
Jyrkkää ja liukasta nousua siis oli paljon, mutta onneksi jaloissa pyöri muutama turvaa tuova koira. Huippukivelle nouseminen oli melko pelottavaa kovan tuulen takia, mutta onnistuin taas voittamaan itseni ja nousemaan sinne viimeisenä porukasta.
Emme taaskaan jääneet odottamaan auringonlaskua, sillä huipulta oli vielä yli tunnin matka alas. Loppumatkasta taskulamput otettiinkin esiin, mutta pimeänäöllä viidakossa näki myös hyvin.
Sunnuntaina ei ollut muuta järjestettyä ohjelmaa kuin kylän kirkko, jonne mekin menimme. Laulu siellä oli upeaa, sillä varmaankin jokainen fidziläinen osaa laulaa erinomaisesti. Itse jumalanpalveluksesta emme tietenkään mitään ymmärtäneet, mutta melko kiltisti paikallaan istuvia paikallisia lapsia oli hauska seurata.
Lopun sateista päivää istuimme suomalaisporukalla juttelemassa matkoistamme, koska Waya Lailaihin oli osunut vielä kaksi suomalaista, Soili ja Antti. He olivat kuitenkin välttyneet meidän muiden kyläkokemukselta.
Illalla siirryimme viimeiseen resorttiimme, joka oli kaikista kallein ja myös hienoin. Bountyssa oli jopa ilmastointi ja lämmin suihku bureissa. Ehdimme kuitenkin vain syödä siellä hyvän päivällisen ja nukkua sikeästi, sekä snorklata aamulla matalassa ja kylmässä vedessä aamuseitsemältä. Snorklaus oli melko haastavaa, vedestä pois nouseminen oli kuin labyrintissa uimista, sillä korallista ei meinannut löytyä sopivaa aukkoa. Hienoja kaloja siellä silti näki.
Viimeisen päivän ohjelmaamme kuului purjeveneajelu Mamanukas-saarilla, tosin vene ei ilmeisesti kovan tuulen takia avannut purjeitaan.
Laivamatka olikin niin tuulinen, ettei tarjotun herkullisen grilliruoan syömisestä tahtonut tulla mitään. Pysähdyimme matkan aluksi saarelle, jossa on kuvattu Cast Away -elokuva.
Sielläkin snorklasimme, tosin vesi oli melko sameaa planktonin takia. Joitakin uusia kaloja kuitenkin bongasimme, muunmuassa puhdistajakalan, jonka palveluksia muut kalat hakivat. Snorklaus loppui vähemmän miellyttävään uuteen kokemukseen, kun turhan suuri meduusa oli ihan edessämme. Onnistuimme välttämään sen, mutta sen jälkeen ei vesi enää houkuttanut.
Vierailimme purjeveneen kanssa myös suuressa 500 hengen kylässä, jossa oli mahdollisuus maistaa kavaa. Kylävierailu oli nopea, mutta ostimme silti joitakin tuliaisia kylän naisilta. Venematkan lopuksi aallot olivat todella korkeita, mutta avonaisessa purjeveneessä ne eivät haitanneet. Hurjemmilta aallot tuntuivat katamaraanissa, jolla jatkoimme matkaa Fidzin pääsaarelle. Tuollaiset aallot eivät tuntuneet kuitenkaan fidziläisiä hetkauttavan.
Palasimme Nadissa samaan hostelliin, johon olimme tavaramme jättäneet. Illalla emme jaksaneet muuta kuin syödä ja pakata tavaroita uudestaan. Seuraavana päivänä lähdimme Amandan ja Heikin kanssa katsomaan Nadin kaupunkia, mikä oli kyllä melkoisen tylsä ja harmaa. Hostellille palattuamme kävin vielä nopeasti uimassa hotellin noin kymmenmetrisessä altaassa, jossa ei kovin monta vapaauintivetoa yhdellä suoralla voinut ottaa. Ennen lentokentälle lähtöä söimme vielä herkulliset päivälliset, ja tarjoilijan suosittelema kokoda, kalaa limessä ja kookosmaidossa, maistui mahtavalta.
Auringonlasku hostelilla.
Ajoimme lentokentälle mukavan taksikuskin kanssa, joka kertoi omasta historiastaan. Hänen isovanhempansa olivat kuulemma intialaisia orjia, joita britit toivat Fidzille töihin. Nyt Fidzin väestöstä lähes puolet on intialaisia, ja reilu puolet alkuperäiskansaa. Fidzin nykyinen poliittinen tilanne johtuukin ennen kaikkea näiden kahden ryhmän pitkään jatkuneista kiistoista. Fidzi on itsenäistynyt Britanniasta vasta vuonna 1970, eikä sillä ole mennyt yhtä hyvin kuin muilla maailmanympärimatkamme muodostavilla brittien entisillä siirtomailla.
Luulimme lähteneemme lentokentälle naurettavan aikaisin, kolme tuntia ennen lähtöä, mutta lentokentällä olikin pitkä jono lennollemme. Jonossa olikin aikaa pohdiskella kulunutta viikkoa Fidzillä. Olimme lomaamme ehkä hieman pettyneitä, sillä olimme odottaneet siltä liikaa. Muutamat huonosti sujuneet asiat resorteissa sekä myytiksi jäänyt valtava ystävällisyys laskivat Fidzin hienoutta. Saarilla oli kuitenkin upea luonto, enkä ole aikaisemmin snorklaillut niin upeissa vesissä. Uskon siis, että Fidzi voi parhaimmillaan olla upea lomakohde.
1 kommentti:
Snorklaus kuulostaa hienolta! En kuitenkaan varmaan uskaltaisi itse irrationaalisen haipelkoni takia mennä :) Tyydyn siis Leton kylmään veteen.
Lähetä kommentti