Tulimme Aucklandiin myöhään perjantai-iltana, kun reittibussi oli hieman myöhässä sumun takia. Onneksi meille oli varattu ystävämme (kiitos Jarkko!) omassa blogissaan suosittelema hostelli bussiaseman läheltä. Seuraavana aamuna lähdimme herättyämme kiertämään kävellen Aucklandia ilman sen suurempia suunnitelmia, sillä meillä oli kaupungille aikaa vain yksi päivä.
Viimeiselle Uuden-Seelannin päivälle osui upea keli, sillä kirkas auringonpaiste sai kymmenen lämpöastetta tuntumaan kesältä. Ihan kuin maa olisi halunnut sanoa, ettei vielä kannata lähteä pois... Olisin kyllä voinutkin jäädä pidemmäksi aikaa.
Kävelimme ensiksi Domain-kukkulalle, jossa sijaitsee Aucklandin museo, joka on pystytetty sotamuistomerkiksi. Kukkula on puiston peittämää, ja siellä on myös paljon urheilukenttiä. Näimme siis lopulta, miten rugbyä pelataan.
Auckland sijaitsee melkein tropiikissa, ja siksi ehkä Suomen marraskuuta vastaava vuodenaika on täällä niin mukava ja kaunis.
Aucklandin museota on kehuttu, joten ajattelimme reissun neljännen museokäynnin olevan paikallaan.
Museossa vierähtikin pari tuntia, vaikka yritimme kiirehtiä kaikki näyttelyt läpi. Paras osa museossa oli Uuden-Seelannin kokemista sodista kertova kerros. Nyt ymmärrän hieman paremmin, miksi uusiseelantilaiset ovat niin ylpeitä sotavoimistaan ja miksi maailmansodat ovat olleet heillekin vakava paikka, vaikka hyökkäykset eivät ulottuneetkaan tänne asti. Uusi-Seelanti on nimittäin osallistunut olemassaolonsa aikana aktiivisesti kaikkiin Ison-Britannian käymiin sotiin. Ensimmäisessä maailmansodassa joka viides Uuden-Seelannin mies oli sodassa, mikä oli suurempi osuus kuin Britanniassa. Monet uusiseelantilaisista myös kaatuivat tuossa sodassa.
Uusi-Seelanti on kokenut maailman sodat niin vahvasti myös siksi, että se on ollut pakopaikka monille maailman vainotuille. Esimerkiksi monet juutalaiset muuttivat Uuteen-Seelantiin, jos he onnistuivat selvisiämään vainoista. Aucklandin värikkään katukuvan perusteella myös monista tuoreemmista konflikteista on tullut pakolaisia tänne. Auckland näyttääkin niin monikulttuuriselta, että tänne on varmasti helppo kotiutua. Tosin Uuden-Seelannin viisumimääräykset ovat hyvin tiukat. Itse en saisi tänne pidempää oleskelulupaa ennen valmistumistani, vaikka haluaisin.
Museossa tutuistuimme vielä vähän lisää Uuden-Seelannin tuliperäisyyteen, sillä Auckland on muodostunut 48 entisen tulivuoren raunioille. Suuria purkauksia tulee kuitenkin keskimäärin vain 5000 vuoden välein, mutta sellainen on silti mahdollinen tässä maan suurimmassa kaupungissa. Museossa olikin simulaattori, jossa uusi tulivuori purkautui keskelle kaupungin edustalla olevaa merenlahtea ja purkaus peitti kaupungin tuhkaan. Melko järkyttävä kokemus olla tuossa tärisevässä simulaattorissa, vaikka olin vain vierailija tuossa kaupungissa. Eräässä museon taulussa kerrottiin, että on olemassa 15-60 prosentin todennäköisyys sille, että Auckland peittyy jonkun tulivuoren purkautumisesta syntyvään tuhkaan seuraavien 50 vuoden kuluttua, joten simulaattorin pelottelussa oli ihan perää.
Museon jälkeen kuljimme keskikaupungille etsimään ruokaa. Aucklandin keskusta on persoonallinen mäkisyytensä ja monien puistojensa takia. Aurinkoisessa syyspäivässä siitä jäi todella mukava kuva.
Kuvassa valtava puu ja eteläisen pallonpuoliskon korkein rakennus, Sky Tower.
Löysimme keskustasta kansainvälisen foodcourtin, mutta se oli epäonneksemme melkein kokonaan suljettu lauantain takia. Huomasimme kuitenkin ruokakeskittymän nurkassa auki olevan kiinalaisen paikan, joka myi dumplingseja! Niillä sitten herkuttelimme lounaalla, ja Singaporea tuli vähän ikävä. Muuten ikävä on iskenyt korkeintaan toimivaa julkista liikennettä kohtaan, Singaporen kuumuutta en kaipaa yhtään.
Lounaan jälkeen kuljimme Aucklandin satamaan, missä lämpimässä auringonpaisteessa oli pakko ostaa ensimmäiset jäätelöt pariin viikkoon. Niitä syödessä oli vaikea uskoa, että on syksy. Satamassa näimme suuren aluksen, joka kuuluu eräälle ilmeisen varakkaalle ympäristöjärjestölle.
Satamasta näimme sillan, jolta pikkusiskoni rohkeni muutama vuosi sitten hypätä benjihypyn. Itse en sitä edes harkinnut.
Seuraavaksi kävelimme hotelimme lähellä sijaitsevan Sky Towerin juurelle, missä sijaitsee ostoskeskus. Sky Tower on matalampi kuin pari kuukautta sitten kokemamme Kuala Lumpurin Menara-torni, mutta sielläkin oli silti vierailtava.
Tornin korkein tasanne oli 220 metrissä, ja vähän lisää maksamalla sinne pääsi ihailemaan maisemia ilman ihmisruuhkaa. Aucklandin kaupunkikuva on täynnä vettä ja vuoria, jotka siis kaikki ovat entisiä tulivuoria.
Jäimme torniin auringonlaskuun asti.
Illan päätteeksi yritimme metsästää järkevän hintaista ja tarpeeksi nopeaa internetyhteyttä, mutta tehtävä osoittautui taas mahdottomaksi. Emme siis saaneet kaikkia valokuvia lähetettyä Suomeen talteen, vaan jouduimme kuljettamaan niitä uhkarohkeasti Fidzin saarilla vain tietokoneisiin säilöttynä. Sunnuntaiaamuna lähdimme hyvissä ajoin lentokentälle Sydneyn kiireestä viisastuneena. Edessä oli lyhyt kolmen tunnin lento Tyynelle merelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti