Tuon tapauksen jälkeen sattui monta muutakin, jotka karistivat ennakkoluulojani ja muuttivat käsityksiäni Yhdysvalloista. Näimme tosin maasta vain kaksi suurinta kaupunkia, ja ne eivät monikulttuurisuudessaan varmaankaan kerro kaikkea Amerikasta.
Ajoimme LAX:sta shuttle-bussilla hotellillemme, jonka olimme varanneet etukäteen. Kyydin maksaminen ei ollut niin yksinkertaista, sillä jouduimme matkalla pohtimaan tippaamiskulttuuria ja sopivaa summaa. Aikaisemmin olemme matkustaneet lähinnä maissa, joissa ei kuulu tipata, joten nyt sen joutui useimmiten tekemään hampaat irvessä. Hotellille kuitenkin pääsimme, ja tuo parin yön majoitus olikin paras, mitä puolen vuoden aikana koimme. Hollywood City Innissä oli hienoa kaikki muu paitsi aamupala, joka koostui sokerimuroista ja donitseista. Sairastuin kevään ensimmäiseen lievään turistivatsatautiin Los Angelesissa, ja epäilen sen johtuneen eksponentiaalisesta sokerin ja rasvan lisääntymisestä ruokavaliossa...
Pääsimme hotellille ajoissa tiistai-iltapäivänä, joten otimme uusiksi iltapäivän tunnit ja lähdimme kävelylle Hollywoodiin. Koska palasimme pohjoiselle pallonpuoliskolle ja kesä tuli vihdoin, pitenivät päivätkin. Ehdimme siis nähdä vaikka mitä jo sen saman päivän aikana, jolloin olimme kiertäneet Nadin kaupunkia Fidzillä.
Hotelliltamme saattoi kävellä Hollywoodin, sillä matka oli muutamia kilometrejä. Muualla Los Angelesissa kävely on kuitenkin aika mahdotonta, sillä välimatkat ovat todella pitkiä. Kaupunki onkin täynnä autoja, laskin bussimatkalla nähneeni seitsemän autokaistaa yhteen suuntaan. Surullisinta oli se, että vähintään kaksi ihmistä kuljettaville autoille tarkoitetuilla kaistoilla ei ajanut juuri kukaan, ja muut viisi kaistaa olivat ihan tukossa.
Läheltä hotelliamme alkoi Walk of Fame.
Ja samasta paikasta saattoi nähdä tämän.
Tuntui siis todella Amerikalta.
Kävelimme hitaasti Hollywood Boulewardia eteenpäin ja yritimme bongata tuttuja nimiä tähdistä, mutta piti mennä pitkälle Hollywoodin sydämeen saakka, ennen kuin tuttuja löytyi. Muita turisteja alkoi näkyä koko ajan enemmän, kun saavuimme lähemmäs suuria nähtävyyksiä. Kävelimme Kodak-teatterin ohi, jossa järjestetään Oscar-gaaloja.
Sen vieressä olevassa Chinese Theaterissa oli ilmeisesti alkamassa typerältä vaikuttavan Hangover-elokuvan ensi-ilta, sillä kävelytie oli suljettu teatterin puolelta ja toisella puolella teatteria tuijottelevat ihmiset tukkivat kadun. Emme kuitenkaan jääneet odottamaan julkkiksia, sillä tuskin olisimme heitä taaskaan tunnistaneet.
USA:n armeija ei taida olla kauhean suuressa huudossa nykyään, sillä sekä Hollywood Boulewardilta että myöhemmin Times Squarelta Manhattanista löytyi heidän rekrytointipisteensä. Aika hiljaista oli noiden toimistojen lähistössä.
Yhden asian olin osannut Los Angelesista arvata ennalta, nimittäin kaiken suuruuden ja mahtipontisuuden. Hollywood oli tyylissään suorastaan mauton, mutta mauttomuus oli jo niin ylivietyä että se alkoi olla omalla tavallaan viehättävää. Esimerkkinä nämä koristeet Kodak-teatterin viereisessä ostoskeskuksessa.
Läheltä Capitol Recordsin pyöreää rakennusta löytyi jo tuttujakin nimiä. Tuntui, että tämän artistin Amerikka on yrittänyt omia itselleen, niin täynnä New York oli häntä.
Muutaman tunnin kävelyn jälkeen ja 43 tunnin vuorokauden lähestyessä loppuaan kävimme vielä periamerikkalaisessa supermarketissa, ja haimme itsellemme vähän iltapalaa. Hotellilla nautiskelimme vihdoinkin ilmaisesta langattomasta netistä ja televisiosta, jossa näkyi Obama ja Sinkkuelämää. Vaikka kuinka epätodelliselta se tuntuikin, niin oli pakko uskoa, että Amerikassa ollaan.
Seuraavana aamuna lähdimme lenkkarit jalassa kohti erästä ulkoilupuistoa. Matkalla pysähdyimme nyt auki olevan kiinalaisteatterin edustalla, koska maahan oli painettu kuuluisuuksien käden- ja jalanjälkiä. Emme löytäneet maasta Marilyn Monroeta, vaan vähän tuoreempia julkkiksia.
Ihan Hollywoodin läheltä löytyi rauhallisen oloinen asuinalue, mutta siellä ei varmaankaan julkkiksia asustele. Kuvattavaa silti löytyi, sillä nämä luonnottoman väriset puut erottuivat silmiini jo lentokoneesta.
Olimme bonganneet eräästä kaupungin opaslehdestä koirapuiston, josta olisi hyvä maisemat kaupungin ylle. Se sijaitsi lähellä Hollywoodia, joten kävelimme sinne sumuisesta kelistä huolimatta. Los Angelesissa ei keli taida olla kovin usein kirkas, sillä autot luovat kaupungin päälle savuverhon, smogin, melkein joka päivä. Kanjonissa sijaitseva puisto oli silti näkemisen arvoinen, koska Grand Canyonille emme tällä reissulla ehtineet.
Puistossa oli liikkeellä monenlaisia ihmisiä monenlaisten koirien kanssa, emmekä mekään näyttäneet ehkä niin turisteilta kuin yleensä. Tosin Hollywood-kylttien ja rikkaiden asuinalueiden kuvaaminen ei ehkä ole sellaista, mitä paikalliset päivittäin tekevät.
Los Angeles on laajalle levittäytynyt kaupunki, josta on vaikea löytää yhtä keskustaa. Lentokoneessa tapaamamme paikallisen mielestä LA on ruma, mutta Kalifornian osavaltio itsessään kaunis.
Kävelymatkalla näimme kekseliäästi suvaitsemattomuudelle irvailevan bussinpenkin, joka taisi kyllä mainostaa jotakin tulevaa elokuvaa.
Iltapäivällä ajelimme metrolla, johon olimme ostaneet päiväliput. Päädyimme kaupungin Downtowniin, joka on business-elämän keskus. Uuden alueen kartta teki meille tepposet muuttuneella mittakaavallaan ja yllättäen merkitsemällä kaikki kadut, joten eksyimme vähäsen. Lopulta löysimme pilvenpiirtäjät. Mielenkiintoisin rakennus Downtownissa oli kyllä Walt Disney Concert Hall.
Illalla kävimme Guinnessin ennätysten museossa, koska ostimme yhteislipun siihen ja kahteen muuhun kevyempään Hollywoodin museoon. Museo oli kyllä hauska havainnollistaessaan maailman ääripäitä monessa asiassa, mutta tietojen luotettavuus välillä vähän epäilytti. Maailman väkirikkaimman maan, Kiinan, väkilukukin oli vuodelta 2000.
Toni ja maailman pienin ihminen.
Torstaiaamuna luovutimme hotellihuoneemme, jätimme tavarat säilöön hotelille ja lähdimme vielä kiertelemään kaupunkia. Aamun tavoitteena oli löytää hyvä kuvauspaikka Hollywood-kylteille, sillä keli ei ollut enää niin pilvinen kuin aikaisemmin. Hetken kävelyn jälkeen sopiva katu kuvailulle löytyikin, mutta sitä ennen saimme kokea palan Amerikan ihmemaata. Toni nimittäin löysi maasta kaksikymppisen! Kyllähän ruokaraha meille kelpasi, ja tuon jälkeen oli koko päivän rikas olo.
En tiedä nostaako näköala kuuluisalle kyltille tonttien hintoja, mutta täällä ainakin oli melkoisia kartanoita ja paljon pieniä hotelleja.
Autoja riitti tietysti myös.
Saatuamme kuvattua pakolliset otokset lähdimme suuntaamaan metrolla ja bussilla kohti Santa Monica Pieriä, pitkää laituria, jota olimme kuulleet kehuttavan. Santa Monica ja ranta sijaitsi kuitenkin melko kaukana Hollywoodista, ja bussi eteni kaduille tuskastuttavan hitaasti. Kolmen vartin ja muutaman kilometrin jälkeen totesimme, ettemme millään ehtisi päivän aikana rannalle ja takaisin. Jäimme sitten pois jossain päin Beverly Hillsiä ja suuntasimme lounaalle läheiseen McDonaldsiin. Olin pysynyt kaukana kyseisestä ravintolaketjusta Aasiassa, mutta sen alkuperämaassa suostuin sinne menemään. Mäkkärin salaatti olikin lopulta positiivinen yllätys ja terveellisin ruoka aikoihin.
Meillä oli kiire pois bussireissulta sen takia, että meillä oli vielä käyttämättömät liput Ripleysin "Believe It Or Not!" -museoon sekä Hollywoodin vahamuseoon. Ripleysin museo oli hauskan vanhahtavasti tehty, sillä herra Ripley kiersi maailmaa outouksia keräten joskus 1930-luvulla. Vahamuseo taas oli halpakopio Madame Tussaudista, mutta oli sielläkin joitakin hauskoja elokuvahahmoja esillä.
Museot kierrettyämme haimme tavarat hotellilta ja kävelimme niiden kanssa metroasemalle. Olimme nimittäin huomanneet, että pääjuna-asemalta lähtisi halpa lentokenttäbussi. Ajelimme sitten sillä auringon laskiessa LAX:n lentokentälle, ja olimme kentällä yhdeksän tuntia ennen lennon lähtöä. Lentomme lähti seitsemältä seuraavana aamuna, joten totesimme hotelliyön olevan turha muutaman tunnin unien takia. LAX:n kansainvälisessä terminaalissa olikin hyvä viettää yö, kun tietokoneisiin riitti virtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti