Hongkong tuntuu olevan ihan Singaporen vieressä, joten lentomatka sieltä kesti enää kolme ja puoli tuntia. Perillä Singaporessa heitin viimeiset purukumit roskiin uhkarohkean salakuljetusyrityksen jälkeen. Pääsimme kentältä nopeasti pois, sillä molemmat tänään koetut Aasian lentokentät olivat erittäin selkeitä myös väsyneelle turistille.
Olimme varanneet hostellin Little Indiasta jo etukäteen, ja pääsimme sinne helposti shuttle taxilla. Little India on yksi niistä vanhoista Singaporen kaupunginosista, joka on säilyttänyt eri puolilta Aasiaa tulleiden asukkaidensa lähtömaan tunnelman. Kaduilla myydään sareja sekä intialaista ruokaa, ja tuoksukkeiden haju leviää porttikongeihin. Ennen Little Indiaan saapumista Singapore näytti vain aikuisten Disney Landilta, sillä kaikkialla tuntui olevan uusia pilvenpiirtäjiä sekä paljon kirkkaan vihreitä puita.

Hostelliin emme voineet heti jäädä, sillä meidän piti tehdä muutamia tarpeellisia ostoksia. Kävelimme hetken Little Indiaa ympäri ja löysimme niin pyyhkeet, flip flopit kuin nenäliinatkin. Kaikki tuntui niin halvalta, että unohdin tingata! Kovin monia muita turisteja ei meidän lisäksemme kaduilla näkynyt. Intia-kierros päättyi pikaruokapaikkaan, joissa söimme tornit. Tornit olivat luultavasti dosa-leipää, jota dippailimme pariin eri kastikkeeseen. Söimme sen oikeaoppisesti sormin, mutta nälkäisenä saatoin unohtaa, että vain oikeaa kättä kuuluu käyttää syömiseen...

Vielä lopuksi pari sanaa ilmastosta, sillä se on täällä se oudoin asia. Lämpötila pyörii kolmenkymmenen tienoilla, mutta auringon paistaessa lämpötilan pitäisi tuntua yli neljältäkymmeneltä. Onneksi hostellissa on ilmastointi ja suihku käytettävissä.
PS. Tonin blogi löytyy osoitteesta singaporeblogi.info.
2 kommenttia:
Kuulostaa tosi hienolta! Meinaa tulla ihan kateelliseksi. :)
Ei täällä sentään kaikki niin täydellistä ole, että kannattaisi pelkästään kadehtia. Esimerkiksi rannoilla ei oikein kannata uida vilkkaan sataman ja öljynjalostuksen vuoksi. Muitakin haittapuolia saatan tässä kevään kuluessa keksiä, en vain vielä :)
Lähetä kommentti